BusinessOulun ajankohtaisimmat uutiset

Viidettä kertaa toteutettava ympäristötaidepolku Pikinen Poloku on avoinna 6.6.–30.9.2023

Viidettä kertaa toteutettava ympäristötaidepolku Pikinen Poloku on avoinna 6.6.–30.9.2023

Pikisaaren rantoja, metsiköitä ja Villatehtaiden pihapiiriä kiertelevällä ympäristötaidepolulla Oulussa voi kesällä 2023 kokea parikymmentä teosta yhteensä 15 taiteilijalta tai työparilta.

Pikisellä Polulla vastakohdat kohtaavat, kun taide käy dialogia urbaanin kaupunkikulttuurin, luonnon ja Pikisaaren historian kanssa. Poloku tuo taiteen kaupunkilaisten ja matkailijoiden arkeen. Se on esteetön, kaikille avoin ja maksuton.

Kesällä 2023 taidepolku alkaa Vanhan Villatehtaan nurkalta rantapolulta, kiertelee Villatehtaiden pihapiirissä ja jatkuu Korkeasaarensillalle asti. Kokonaisuudessaan taidepolku on vajaan kilometrin pituinen.

Pikinen Poloku vahvistaa osaltaan Pikisaaren potentiaalia ja tulevaisuutta sekä Oulussa että myös
valtakunnallisesti tunnettuna kulttuurisaarena sekä taiteen ja luovan alan keskittymänä. Pikisaaressa työskentelee suuri joukko ammattitaiteilijoita ja kulttuurialan työläisiä. Pikinen Poloku avaa heidän työskentelyään yleisölle.

Ympäristötaide yllättää ja auttaa pysähtymään

Pikisen Polun teokset sijoittuvat maastoon ja maisemaan luontevasti ja yllättävästi. Vilkkaan ulkoilureitin varrella sijaitseva polku on aiempina kesinä ollut erittäin suosittu.

- Pikinen Poloku laajentaa sitä ryhmää, joka voi kokea taidetta: kaikki eivät käy näyttelyissä, mutta polulla voi altistua taiteelle omaan tahtiin, sanoo Pikisen Polun taiteilija Päivi Pussila. Ulos galleriasta tai näyttelytilasta viety taide tavoittaa laajan kävijäjoukon.

Pikisellä Polulla teokset ovat koettavissa 24/7. Vuorokaudenaika, säätila ja valon määrä vaikuttavat siihen, miten teokset näyttäytyvät. Sekä teokset että niiden ympäristö myös muuttuvat kesän edetessä alkukesästä kohti syksyä. Pikinen Poloku tarjoaakin monta mahdollista taidekokemusta.

Ympäristötaidepolun perusajatuksena on, että teoksen sijaintipaikan ja katsojan välille syntyy vuorovaikutus. Teokset ja ympäröivän kaupunkiluonnon voi kokea moniaistisesti.

- Esimerkiksi oma teokseni kutsuu katsojaa pysähtymään konkreettisesti, Pussila kertoo.

Pikinen Poloku osana Oulu2026-kulttuuripääkaupunkivuotta

Pikistä Poloku on yksi Oulu2026-kulttuuripääkaupunkivuoden kohteista. Polkua sekä yhteistyötä kumppaneiden kanssa kehitetäänkin jatkuvasti. Samalla Pikinen Poloku kunnioittaa ja tuo esiin Pikisaaren ainutlaatuista luonto- ja kulttuuriympäristöä.

- Tänä vuonna yleisölle on tarjolla syyskuun loppuun asti jatkuvan ympäristötaidenäyttelyn lisäksi opastuksia sekä monipuolisia elämyksiä, tapahtuman tuottaja Henna Raitala kertoo.

Kesän aikana polulla järjestetään luonto-opastusta yhteistyössä Suomen luonnonsuojeluliiton Oulun yhdistyksen kanssa.

- Myös polun paikkasidonnaiset teokset toimivat osaltaan saaren miljöötä ja luontoa suojelevasti sillä ne kääntävät katseen lähelle, sanoo Pikisen Polun taiteilija, sanoo Vanhalla Villatehtaalla työskentelevä Leena Kangas.

- Taiteilijat myös kiinnittävät teoksia tehdessään huomiota materiaalien soveltuvuuteen ja ympäristöystävällisyyteen. Osa teoksista tehdään joka vuosi kierrätysmateriaaleista.

Vanhalla Villatehtaalla työskentelevä kuvataiteilija Raimo Törhönen ja Pohjoinen oopperakompania puolestaan toteuttavat 12. heinäkuuta polulla poikkitaiteellisen esitys-installaatio-performanssi-veistos-konsertin De profundis, joka pyrkii yhdistämään veistos-installaation ja elävän musiikin esteettisesti ja sisällöllisesti tasavertaiseksi kokonaisuudeksi.

- Samalla teos etsii uutta muotoa taidenäyttelyn ja konsertin yleisökokemukselle. Esimerkiksi mitä tapahtuu, kun esiintyjät ovat paikallaan yleisön liikkuessa vapaasti teosten ympärillä, hakien oman yksilöllisen suhteensa teokseen?, Törhönen pohtii teosta.

Tapahtumista tiedotetaan kesän mittaan Vanhan Villatehtaan ja Pikisen Polun somekanavissa.

Pikinen Poloku -ryhmä Facebookissa: fb.com/groups/pikinenpoloku
Vanha Villatehdas ja Pikinen Poloku Instagramissa: instagram.com/vanhavillatehdas
Pikisen Polun www-sivut: vanhavillatehdas.fi/pikinenpoloku2023

Pikisen Polun taiteilijat 2023:
Jari Huhta
Helena Kaikkonen
Leena Kangas
Helena Kankaansyrjä
Janica Karasti
Anu Kolmonen
Pirjo Lempeä
Sakari Matinlauri & Ari Järvinen
Karoliina Niemelä & Heikki Raudaskoski
Jyrki Poussu & Sirja-Erika Virpikari
Päivi Pussila
Lauri Rankka
Kari Södö
Raimo Törhönen
Veikko Törmänen & Ilpo Okkonen

Lataa medialle tarkoitettuja aineistoja osoitteesta: https://vanhavillatehdas.fi/medialle
Sivulla on ladattavissa mm. tekstidokumentti Pikisen Polun taiteilijoista ja teoksista numerojärjestyksessä, teoskartta, valokuvia sekä Vanha Villatehdas ry:n ja Pikisen Polun logot.

Lisätietoja:
Leena Kangas, kuvataiteilija, Pikinen Poloku, 044 560 0698
Henna Raitala, tuottaja, graafinen suunnittelija, Pikinen Poloku, 040 727 0941