BusinessOulun ajankohtaisimmat uutiset

Uudistettu Radisson Blu Hotel Oulu avautuu 3.9.2020 – ”Tästä tulee Pohjois-Skandinavian paras hotelli”

Uudistettu Radisson Blu Hotel Oulu avautuu 3.9.2020 – ”Tästä tulee Pohjois-Skandinavian paras hotelli”

Oulun torirannan maamerkki Radisson Blu Hotel Oulu avataan perusteellisten uudistusten jälkeen 3.9.2020. Poikkeustilanteesta huolimatta Oulussa uskotaan kansainvälisen tason hotellin vetovoimaan.

Oulun elinkeinoelämä on viime vuosina syntynyt uudestaan. Kaupungista on noussut maailmanmaineeseen ja miljardiluokkaan erityisesti teknologiayrityksiä.

”Oulussa on nykyään koko Suomen kiinnostavimpia yrityksiä, joiden myötä Oulu saa näkyvyyttä ympäri maailmaa. Kaupungin hotellitarjonta oli jäänyt jälkeen tästä kehityksestä, ja nyt voimme ylpeänä ottaa vastaan vieraat kansainvälisen tason hotelliin. Uskomme, että tästä tulee ei ainoastaan Oulun paras, vaan koko Pohjois-Skandinavian paras hotelli”, sanoo Radisson Blu Hotel Oulun hotellinjohtaja Tarja Karvola.

Radisson Blu Hotel Oulun valtteja ovat esimerkiksi asiakkaiden henkilökohtainen huomiointi ja 8. kerroksen panoraamahuoneet, joihin kuuluvat Oulussa ainutlaatuiset lounge-palvelut.

”Meillä ei tarvitse olla superkuuluisuus saadakseen erityiskohtelua. Jokainen vieras on meille se tärkein, ja pyrimme huomaamaan heidän sanattomatkin toiveensa. Uskon, että vieraat tulevat huomaamaan eron”, Karvola kertoo.

Radisson Blu Hotel Oulussa katsotaan jo koronaviruksen aiheuttaman poikkeusajan yli.

”Olemme varmoja, että Oulun vetovoima jatkaa kasvuaan – ei tämä virus meitä oululaisia pysäytä. Hotellin uudistaminen on meiltä parinkymmenen miljoonan euron investointi Oulun elinkeinoelämään ja matkailuun. Myös suorille kansainvälisille lennoille Ouluun voisi olla kysyntää, kunhan tilanne helpottaa. Teemme jatkuvasti yhteistyötä Oulun muiden matkailutoimijoiden kanssa”, Karvola sanoo.

S-ryhmään kuuluva Sokotel operoi yhteensä seitsemän Radisson Blu -hotellia Suomessa ja 18 Sokos Hotellia pääkaupunkiseudulla, Tampereella, Oulussa, Vaasassa, Tallinnassa ja Pietarissa.

Radisson Blu Hotel Oulu lyhyesti:

- Radisson Blu Hotel Oulu sijaitsee Oulun torin laidalla keskellä kaupungin tapahtumia. Hotelliin on matkaa Oulun lentokentältä 14 kilometriä.

- Hotellissa on 235 huonetta. Kaikista huoneista on upea näkymä vilkkaalle torille, merelle tai joelle.

- Panoraamakerros 8. kerroksessa, jossa sijaitsevat Executive-huoneet ja sviitit

- 15 kokoustilaa, joista isoimpaan tilaan mahtuu lähes 1000 henkilöä. Uudistuksessa tapahtumatilat laajenevat mahdollistaen yhteensä jopa n.1500 yhtäaikaisen vierasmäärän tai muunneltavuuden useampia pienempiä tilaisuuksia varten.

- Ravintola Toivo, kaupungin suurin juhlatila, jonne mahtuu illalliselle 530 henkilöä ja cocktailtilaisuuteen lähes 1000.

- Bistroravintola Mesu, jossa asiakaspaikkoja on 130.

- Meriterassi, jossa asiakaspaikkoja on 130.

- Kuntosali ja ryhmäliikuntatila. Erilliset puku- ja suihkutilat kuntoilukeskuksen asiakkaille ja hotellin vieraille.

Lisätietoja:

Tarja Karvola, hotellinjohtaja Radisson Blu Hotel Oulu, tarja.karvola@radissoblu.com, puh. +358 50 388 3309