BusinessOulun ajankohtaisimmat uutiset

Terveysteknologia-ala odottaa nopeaa kehitystä

Terveysteknologia-ala odottaa nopeaa kehitystä

Suomalais-saksalaisen yhteistyön toivotaan laajenevan uusille aloille. Oulussa 13.-15.6.2013 järjestettävän Suomalais-saksalaiseen talous- ja tutkimusfoorumin johtohenkilöt vakuuttivat jo avajaispäivänä, että 20 vuotta jatkuneen Oulun ja Baden-Württembergin alueen hedelmällinen yhteistyö laajenee uusille aloille tulevina vuosina.

Tämänkertaisen forumin teemana on terveysteknologia, ”Life Science - Health Care & eHealth”, jota pureskellaan Saalastin salissa Oulun yliopistolla yli 200 osallistujan kesken.

Saksasta paikalle on saapunut lähes 50 osallistujan delegaatio Baden-Württembergin maapäiväpresidentti Guido Wolfin johdolla. Mukana on peräti neljä osavaltioparlamentaarikkoa ja yritysten edustajia pääosin Stuttgartin alueelta Saksasta. Suomalaisen osapuolen puheenjohtajana toimii Pohjois-Suomen aluehallintoviraston ylijohtaja Terttu Savolainen. Juuri Wolf ja Savolainen sopivat foorumin järjestämisestä vuonna 2012. Forumin käytännön järjestelyistä on vastannut BusinessOulu.

Saksalaisen seminaaridelegaation mukana Oulussa vierailulla ollut Baden-Württembergin osavaltion talousministeriön Kansainvälisten markkinoiden johtaja Hartmut Reichl näkee globaalin kilpailun kovenevan koko ajan. ”Monet pienet ja keskisuuret yritykset ovat omalla sektorillaan maailman kärjessä. Kun Oulussa rakennetaan uutta sairaalaa ei mallia voida ottaa valmiina mistään muualta. Parhaat osat on poimittava yrityksistä ja kokemuksista eri puolilta maailmaa. Sairaalan standardia, joka ratkaisisi Euroopan haasteet ei ole Koreassa, Japanissa eikä USA:ssa” hän näki.

Saksassa on koettu, että Oulun osaaminen esimerkiksi ICT-sektorilla, langattomassa tekniikassa ja painetun älyn tuotteissa on maailman kärkeä. Se osaaminen on saksalaisdelegaattien mukaan suorastaan välttämätöntä ottaa mukaan yhteistyöhön, vaikka Oulu sijaitsee lähellä Napapiiriä kaukana Pohjoisessa.

Myös Oulun kaupunkikonseptissa harjoitettu yhteistyön traditio teknologinen osaaminen ja taito siirtää osaamista toimialoilta toisille on havaittu Saksassa. Yhteistyötä halutaan aidosti syventää, laajentaa, tuotteistaa ja kaupallistaa.

Maailmanlaajuinen kasvuala

Life Science ala kasvaa voimakkaasti, siitä muodostuu tulevaisuudessa Oulun seudun voimakkain teollisuuden ala. ”Oulu investoi vahvasti terveyden ja hyvinvoinnin teknologiaan ja innovaatioihin, tukee alan yritysten kasvua ja auttaa alkavia startuppeja. Suuri haaste on löytää yrityksillemme kansainvälisiä markkinoita”, totesi Oulun kaupunginjohtaja Matti Pennanen forumin puheenvuorossaan.

Ohjausryhmän puheenjohtajana toiminut ylijohtaja Terttu Savolainen katsoi, että terveyden ja hyvinvointialan Health Care ja eHealth aiheilla on suuri sosiaalinen tilaus molemmissa maissa. ”Maillamme on yhteinen tavoite, luoda menestyvää yhteistyötä terveysteknologiassa, joka on koko maailmassa kasvualue ja olemme ykkösiä Euroopassa. Yhteistyölle on loistavat mahdollisuudet, koska molemmilla on osaamista ja innovaatiokykyä, hän ynnäsi.

Oulun yliopiston rehtori Lauri Lajunen yhtyi ajatuksen ja on valmis yhteistyön syventämiseen vielä 20 tiiviin kauden jälkeenkin. Yliopistoilla on useita kumppaniyliopistoja Saksassa ja maailmanlaajuiset verkostot.

Oulun forumista lähtikin yhtenäinen viesti muulle maailmalle. Oulun osaamisen ja Euroopassa monien alojen kehitystä johtavan Baden-Würtembergin yhteistyö syvenee ja laajenee uusille alueille.

”Tavoite alkujaan oli edistää kulttuurin, tieteen, kaupan ja teknologian alueella konkreetista yhteistyötä. Se on yritysten, yliopistojen ja korkeakoulujen sekä tutkimuslaitosten ja julkisten innovatiivisten yhteisöjen entistä konkreettisempaa työtä, jonka avulla uudet ideat voidaan tuotteistaa, totesi puolestaan maapäiväpresidentti Guido Wolf.

Paikalla ollut Saksan Suomen suurlähettiläs Thomas Götz muistutti osuvasti maiden välistä yhteistyötä jatkuneen aina Acricolan ajoista asti, jota nyt laajennetaan Ouluun entistä tehokkaammin. ”Suomi on laajemminkin tärkeä partneri myös poliittisesti euroryhmässä Saksalle,” hän muistutti.

Osaamisen laajuus yllätti

Forumin valmisteluryhmän vetäjänä toiminut kauppaneuvos, Saksan kunniakonsuli Oulussa Matti Pörhö myönsi itsekin yllättyneensä miten valtavan paljon Life Science alan yritystoimintaa Baden-Württembergin ja Oulun alueella on. Hän toivoi, että yhteistyön tuloksena päästään lopulta luomaan uutta ja voidaan myydä tuotteita Kauko-Itään maailmaan markkinoille.

Saksalaisen osapuolen työryhmän vetäjä Baden-Württembergin kansainvälistymiselimen tiede- ja tutkimusjohtaja Ulrich Mack kertoi yllättyneensä Oulun Innovaatioallianssin (OIA)laajapohjaisuudesta, jollaista ei Saksassa ole nähty. Myös osaamisesn taso OIA:ssa on kunnioitettava.
Ulrich Mack toivoi, että forumin jälkeen saavutukset vedetään yhteen ja tulokset käytetään hyväksi syventäen Oulun ja Baden-Würtembergin yhteistyötä uusilla toimialoilla.

Suomen sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko ei ennakkotiedoista poiketen lähettänyt videotervehdystään foorumiin. Hänen puheensa luki ministeriön ylijohtaja Raimo Ikonen.

Oulussa on vietetty Life Science terveys- ja hyvinvointialan Superviikkoa. Viikon aikana on järjestetty kolme merkittävää noin 200 osallistujan kongressia, Oxygen 2013 ”Dealing with hypoxia”, 5th European Connected Health Leadership Summit ja Suomalais-saksalainen talous- ja tutkimusfoorumi, joka jatkuu lauantaihin 15. kesäkuuta.

Lisätietoja:

Matti Pörhö Saksan kunniakonsuli matti.porho(at) porho.fi
Kalevi Virta Oulun Yliopisto Center for Health and Technology +358 44 551 5602 kalevi.virta(at) oulu.fi
Gottfried Effe Oulun yliopisto +358 40 700 3259  gottfried.effe(at) oulu.fi
Petri Karinen BusinessOulu +358 44 703 1360 petri.karinen(at) businessoulu.com
Tapio Saavalainen Pohjois-Suomen aluehallintovirasto tapio.saavalainen(at) avi.fi
Outi Tiensuu BusinessOulu outi.tiensuu(at) businessoulu.com
Christina Haigis BW-I, Stuttgart, Saksa christina.haigis(at) bw-i.de
Ulrich Mack BW-I, Stuttgart, Saksa ulrich.mack(at) bw-i.de

Forumin julkistetut puheet materiaalit

http://businessoulu2013.sivuviidakko.fi/fi/uutiset-tapahtumat/tapahtumat-koulutukset/suomi-saksa-talousfoorumi-2013-en/finnish-german-business-and-research-forum-2013-materials-life-science-health-and-it-solutions.html