BusinessOulun ajankohtaisimmat uutiset

Suomi-talo vihitään Tromssassa tammikuussa

Suomi-talo vihitään Tromssassa tammikuussa

Syksyllä toimintansa Pohjois-Norjassa Tromsassa avannut Suomi-toimisto vihitään Suomi-taloksi ulkoministeritasolla tammikuun 21. päivä. Samalla viikolla pidetään myös Arctic Frontiers -konferenssi Tromssassa.

Suomi-Talo palvelee yritysten yhteyksien rakentajana Pohjois-Suomen ja Pohjois-Norjan alueilla. Uutta liiketoimintaa pyritään edistämään erityisesti teollisuuden tuoteliiketoiminnassa, ICT-osaamisessa sekä rakentamisessa. Paikallisten rakennusyritysten ajankohtaisesta tarpeesta on koottu mm lista, jossa tarvittaville rakennusmateriaaleille ja komponenteille yritetään löytää valmistajia Suomesta.

Suomi-Talon tehtäviin kuuluu myös välittää tietoa Pohjoisten alueiden työmarkkinoista. Norjan työllisyysmessuilla Tromssassa, eli "Jobbmesse 18.3.14"-tapahtumassa, käynnistyy esimerkiksi projekti, jonka tavoitteena on työllistää "100 nuorta Pohjois-Norjaan töihin kesäksi 2014".

Norjan tapahtumarikkaiden viikkojen aikana BusinessOulu on käynyt keskusteluja liikenneyhteyksien parantamiseksi. Yritykset valmistautuvat yhdessä myös Mines and Money -tapahtumaan, joka pidetään Lontoossa. Uutta tuoteliiketoimintaa teollisuudessa viritellään ict-osaamista käsittelevällä workshopsarjalla. Kaikki 5 workshop -tilaisuutta viedään läpi samalla ohjelmarungolla, sisältäen teemakohtaisen toimialan esittelyn ja toimialakohtaiset asiantuntijapuheenvuorot sekä pienryhmätyöskentelyt.

Ilmoittautuminen workshopsarjaan tästä linkistä: https://contio.fi/congressouluilmo/main.aspx?id=297.
Voit ilmoittautua joko yhteen tai useampaan tilaisuuteen. Tilaisuuksiin mahtuu 30 ensin ilmoittautunutta, 1-2 henkilöä/yritys.

21.11.2013 Kaivos; Aarno Juntura; TOTAL DESIGN OY
27.11.2013 Rakentaminen; Pertti Huuskonen: LUNACON OY
28.11.2013 Infra; Marko Mäenpää; RAMBOLL OY

Lisätietoja:

Olli Jukka
050-5634954
Jukka.Olli@businessoulu.com

Aikio Merja
040-7012835
Merja.Aikio@businessoulu.com