BusinessOulun ajankohtaisimmat uutiset

Suomen nuorimmat yrittäjät palkittiin Hämeenlinnassa

Suomen nuorimmat yrittäjät palkittiin Hämeenlinnassa

- uskalla_yrittaa_taipuu.jpg

Suomen nuorimmat yrittäjät kilpailivat Hämeenlinnassa pidetyssä NY Uskalla Yrittää -finaalissa. Tapahtumassa nähtiin liiketoimintaideoita koiranvaatteista designtuoteautomaatteihin ja hyvinvointipalveluihin. Toisen asteen parhaaksi yritykseksi palkittiin Taipuu woodworks NY Oulun seudun ammattiopistosta.

Innovatiivisten nuorten yrityksissä näkyi halu päästä toteuttamaan omia unelmiaan yritystoiminnan kautta.

- Tänään koulutiellä olevat nuoret ovat niitä, jotka 2020-luvulla toimivat yrittäjinä ja tekevät yrityksissä töitä. Olemme näinä kahtena päivänä tavanneet paljon idearikkaita persoonia, joista varmasti vielä kuullaan tulevaisuudessa, sanoo Nuori Yrittäjyys ry:n toiminnanjohtaja Virpi Utriainen.

NY Uskalla yrittää -tapahtuman järjestäjänä toimi tänä vuonna Koulutuskeskus Tavastia ja Kanta-Hämeen NY aluetoimisto.

- Täällä Hämeenlinnassa kilpaili ja verkostoitui 79 NY-yritystä, 260 kilpailijaa, 60 opettajaa sekä lukuisa joukko kutsuvieraita ja NY-nuoria. Tapahtuma oli haastava mutta antoisa. Heitämmekin mielellämme haasteen ensi vuoden järjestäjälle, kertoo koulutuskeskus Tavastian tapahtumapäällikko Outi Ruohela.

Tuomareihin vetosi tavoitteellisuus ja usko omaan yritykseen

NY Uskalla yrittää -finaalissa liike-elämän ja koulutuksen asiantuntijoista koostuva tuomaristo valitsi parhaat lukuvuonna 2011-2012 perustetut yritykset korkea-asteen, toisen asteen ja perusasteen sarjoissa.

Korkea-asteen parhaan yrityksen voiton vei Season One Turun ammattikorkeakoulusta. Yrityksen liikeideana on tarjota väylä muotoilijoille tuoteideoiden saamiseksi valmistukseen ja jälleenmyyjille.

Tuomaristo kehui perusteluissaan erityisesti Season Onen määrätietoisuutta ja korkealle asetettuja tavoitteita. Tuomariston vakuutti myös nuorten omat valmiit tuotteet sekä vankka tietotaito.

Toisen asteen parhaaksi yritykseksi palkittiin Taipuu woodworks NY Oulun seudun ammattiopistosta. Yrityksen liikeideana on valmistaa monikäyttöisiä ja laadukkaita puukäsitöitä.

Tuomaristo kehui tuotteiden korkeaa laatua ja yrittäjien ammattitaitoa. Tuomarit olivat vaikuttuneita myös nuorten panostuksesta tuotekehitykseen ja kumppaneiden hakuun.

Perusasteen yrityksistä parhaaseen sijaan ylsi Whels Wood NY Porin Lyseon Koulusta. Yrityksen liikeideana on valmistaa käytännöllisiä, kestäviä ja ekologisia keittiötuotteita.

Voitto heltisi tasaisella kokonaisuudella, edustavuudella ja toimivalla tiimityöskentelyllä. Tuomarit arvostivat myös yrityksen hankkimaa alueellista näkyvyyttä ja tehokasta monikanavaisuuden hyödyntämistä.

Finaalissa palkittiin myös paras messuosasto (Hiidenpesä NY), myyjä (Niklas Hagel Hagebox NY:stä), tuote (Taipuu woodworks NY) ja palvelu (Re’GoSport) sekä myönnettiin Nordic Business Forumin Kohti kasvua -erikoispalkinto yritykselle, jolla nähdään olevan paras potentiaali kehittyä oikeana yrityksenä (Re’GoSport).

VALOKUVIA
Korkearesoluutioisia valokuvia finaalista voit ladata osoitteesta https://picasaweb.google.com/103881973597775246752/UskallaYrittaa2012Hameenlinna?authuser=0&authkey=Gv1sRgCJ6unOK32LatRA&feat=directlink

LISÄTIEDOT
Finaalisivusto: www.uskallayrittaa.fi
www.nuoriyrittäjyys.fi

NY:n kansallinen toiminta ja opinto-ohjelmat: Nuori Yrittäjyys ry, toiminnanjohtaja Virpi Utriainen, p. 040 7013038, virpi.utriainen@nuoriyrittajyys.fi

Jos tahdot tietoa miten NY:n ohjelmia toteutetaan omalla paikkakkunnallasi, ota yhteyttä NY:n aluetoimistosi edustajaan. NY:n aluetoimistopalveluja tarjoavat YES-aluetoimistot kautta maan. Yhteystiedot löydät sivulta www.yes-keskus.fi.

 

Nuori Yrittäjyys ry

Nuori Yrittäjyys ry eli NY tarjoaa yrittäjyys- ja kuluttajakasvatusta tukevia opinto-ohjelmia 7–25 -vuotiaille nuorille. NY Yrittäjyyskasvatuksen polku on kymmenen opinto-ohjelman kokonaisuus, joka tarjoaa käytännönläheisiä yhteistyömuotoja nuorten yrittäjyysasenteen, työelämävalmiuksien sekä taloudenhallinnan vahvistamiseen. NY-ohjelmat tukevat opetusta eri kouluasteilla opetussuunnitelman tavoitteiden mukaisesti. Lukuvuonna 2010-2011 NY:n ohjelmiin osallistui yli 15 000 nuorta kautta maan.  NY on voittoa tavoittelematon yhdistys, ja se kuuluu kansainväliseen kattojärjestöön Junior Achievement Worldwideen. Suomessa toiminta alkoi vuonna 1995.

 

NY Vuosi yrittäjänä ja NY Oma yritys -ohjelmat  

NY Vuosi yrittäjänä  ja NY Oma yritys -ohjelmissa nuoret perustavat lukuvuoden ajaksi oikealla rahalla toimivan miniyrityksen. Nuoret saavat oma-aloitteisesti suunnitella yrityksensä liikeidean sekä toteuttaa sen mukaista yritystoimintaa lukuvuoden ajan. Miniyritys toimii oppimisen tarinana, jonka avulla nuoret harjoittelevat ryhmätyöskentelyä, ongelmanratkaisua ja muita työelämässä tarvittavia taitoja käytännön tilanteissa. Lukuvuonna 2011 – 2012 ohjelmiin osallistuu yli 3000 nuorta.