BusinessOulun ajankohtaisimmat uutiset

Pohjoissuomalainen puurakentaminen esillä Saksassa

Pohjoissuomalainen puurakentaminen esillä Saksassa

Pohjois-Suomen puurakentaminen on päässyt mukaan BUGA 2019-messutapahtumaan Saksan Heilbronnissa 17. - 28.4.2019. Yli 2 miljoonan kävijän asumiseen, puutarhaan ja kaupunkirakentamiseen keskittyvän tapahtuman yhteydessä järjestetään myös puurakentamiseen ja puuarkkitehtuuriin liittyvä suomalaissaksalainen näyttely ja seminaari.

Puurakentaminen on Saksassa suuri trendi, joka on määrätty otettavaksi mukaan kaikessa julkisessa rakentamisessa. Kokonaan puusta rakennettujen kerrostalojen lisäksi massiivipuu on palannut myös rungoltaan betonirakenteisten kerrostalojen rakenteisiin.

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, Oulun kaupunki, Oulun yliopisto ja pohjoisen alueen elinkeinoelämä ovat tehneet pitkään hedelmällistä yhteistyötä Baden-Württembergin osavaltion kanssa. Alueemme puurakentamisen osaamisen esittelyyn on saatu näyttelyalue ainoana ulkomaisena näytteilleasettajana. Sisänäyttely on isolta teemaltaan ’Arkkitehtuuri erikoisissa paikoissa’.

Näyttelyssä esitellään pohjoista osaamista ja saavutuksia Oulun yliopiston tutkimuksessa, puuarkkitehtuurissa sekä puurakentamisessa. Tärkeässä roolissa ovat oppimista tukevat muuntumiskykyiset oppimisympäristöt, joiden kehittämisessä yhdessä puurakentamisen kanssa Pohjois-Suomessa ollaan maailman huippua.

Näyttelyssä esitellään Tuupalan peruskoulu ja päiväkotikeskus, (City of Kuhmo primary school and daycare centre, 2018), Pudasjärven hirsikampus, (City of Pudasjärvi log campus 2016), Pikku-Paavali päiväkotikeskus (City of Pudasjärvi Pikku-Paavali daycare centre, 2013) ja Lumijoen peruskoulu (Lumijoki municipality primary school, 2018). Arkkitehtitoimistoista esittelyssä ovat mukana Alt Arkkitehdit Oy, Oulu, Arkkitehdit m3 Oy, Oulu, sekä Arkkitehtitoimisto Lukkaroinen Oy, Oulu, ja rakentajista Rakennusliike Kuoma Oy, Lemminkäinen Oyj, Kontiotuote Oy sekä Mammuttihirsi Oy.

Buga2019 messualue on avoinna 17.4.-6.10.2019 Heilbronnissa Baden-Württembergissa. Näyttelyn avajaisissa Pohjois-Suomea edustaa Oulun kaupunginhallituksen puheenjohtaja Kyösti Oikarinen.
www.buga2019.de

Lisätietoja:

Petri Sirviö
040 161 7137
petri.sirvio@businessoulu.com

Petri Karinen
044 703 1360
petri.karinen@businessoulu.com