BusinessOulun ajankohtaisimmat uutiset

Pohjoisen kaivososaamista esitellään Lontoon sijoittajille

Pohjoisen kaivososaamista esitellään Lontoon sijoittajille

BusinessOulun Teollisuusforum pyrkii nostamaan Oulun profiilia pohjoisen kaivosalan osaajakaupunkina. Oululla on mahdollisuus nousta kaivosalan merkittävämmäksi osaamiskeskittymäksi Pohjois-Euroopassa. Suomi rankattiin vastikään maailman myönteisimmäksi maaksi kaivostoiminnalle ja potentiaaliseksi kohteeksi kaivosalan osaamis-, kehitys- ja tuotantoinvestoinneille arvostetussa ”The Fraser Institute Annual Survey of Mining Companies” -listauksessa. Kymmenen parhaan maan joukossa ovat myös Ruotsi, Kanada, USA, Irlanti ja Norja.

Oulun osaamista kaivososaamista esitellään Lontoon sijoittajille joulukuussa. TeollisuusForum on varannut alan yritysten esittäytymistä varten osaston Mines&Money – kaivosalan sijoittajatapahtumasta, joka pidetään Lontoossa 1-5.12.2013. Lontoon sijoittajatapahtuma on ollut yritysten toivelistalla. Samaan pakettiin kuuluu kaksi vapaata puheenvuoroa tapahtumasta ennakkoon. Lisäksi Oulu on paikalla GOLD -sponsorina.

BusinessOulun varaamaan pakettiin sisältyy 9 osallistujaa sekä muita tapahtumaan liittyviä aktiviteetteja.

Lisätietoja:

Olli Löytynoja, asiakkuuspäällikkö, teollisuus, olli.loytynoja@businessoulu.com
Merja Aikio, 040 701 2835, toimialakoordinaattori, merja.aikio@businessoulu.com

Linkit:

http://www.businessoulu.com/fi/yrityksille/toimialat/teollisuus-ja-suurhankkeet/teollisuusforum.html

http://www.fraserinstitute.org/research-news/display.aspx?id=19401

http://www.fraserinstitute.org/research-news/news/display.aspx?id=19402

TeollisuusForum on BusinessOulun keskeinen työväline alueen teollisuuden kehittämiseksi. Sen päämääränä on tukea teollisten työpaikkojen syntyä.

BusinessOulu on Oulun kaupungin liikelaitos, joka vastaa kaupungin koko elinkeinopolitiikan toteutuksesta, yritysten tarvitsemista kehityspalveluista ja toteuttaa kansallista OSKE-ohjelmaa ja on valittu Tulevaisuuden terveys-vastuukeskittymäksi INKA-ohjelmaan 2014-2020. BusinessOulu keskittyy toiminnassaan yrittäjyyden edistämiseen tavoitteenaan uusien työpaikkojen syntyminen ja alueelle suuntautuvien investointien ja startupsijoitusten kasvu. Toimimme tiiviissä yhteistyössä yhdessä paikallisten, kansallisten ja kansainvälisten kumppaneidemme kanssa. BusinessOulu toimii aktiivisesti myös matkailun saralla mm kehittämällä kokous- ja kongressipalveluita. Oulun matkailun kehittämis- ja kansainvälistymishankkeet tuovat lisää sekä matkailijoita että alan toimijoita alueelle.