BusinessOulun ajankohtaisimmat uutiset

Pohjois-Suomen teollisuuden päätapahtuma TeollisuusSummit jälleen Oulussa

Pohjois-Suomen teollisuuden päätapahtuma TeollisuusSummit jälleen Oulussa

AIKA: 9.-10.10.2013
PAIKKA: Holiday Inn, Oulu

Kasvavan kaivosteollisuuden uudet mahdollisuudet sekä ICT:n soveltaminen teollisuuden eri tuotantoprosesseissa ovat loppuunmyydyn TeollisuusSummitin pääantia.
Nyt toista kertaa Oulussa järjestettävä TeollisuusSummit on avoin keskustelufoorumi toimialan ajankohtaisista haasteista ja mahdollisuuksista. Seminaari on suunnattu erityisesti teollisuusalan toimijoille, asiantuntijoille ja vaikuttajille kooten yhteen teollisuuden ja ICT-osaajat sekä laitevalmistajat. Pohjois-Suomessa, -Ruotsissa ja -Norjassa sekä Luoteis-Venäjällä on avautumassa useita suuren luokan investointihankkeita, joihin alueemme yritykset ovat vahvasti menossa mukaan.

Paikallista vientipotentiaalia on erityisesti kaivososaamisessa, jossa poikkeuksellinen kasvu viimeisen 4-5 vuoden aikana on tehnyt Oulusta alan merkittävimpiä keskuksia Suomessa ja maailmalla. Tätä kehitystä on määrätietoisesti tukenut myös Yliopiston Oulu Mining School, jonka vetäjäksi valittiin Outotecin teknologiajohtaja Kari Knuutila, joka pitää myös TeollisuusSummittissa puheenvuoron. Kaivosteollisuuden merkitys on suuri työllistäjänä, kun yli 3000 ihmistä palvelee kunnossapidon, suunnittelun, konsultoinnin ja tutkimuksenkin saralla. Paikallisen erityisosaamisen skaala jo niin laaja, että Oulussa pystyttäisiin suunnittelemaan mikä tahansa kaivosprojekti alusta loppuun. Varovaisenkin arvion mukaan talousvaikutus alueelle on yli 150 miljoonaa euroa vuodessa.

Oulun vahvuuksia on pitkään ollut myös ICT ja sen tehokkaampi hyödyntäminen ja tuotannon tehostaminen ovat tuotannollisten investointien ohella keskeinen osa yritysten uudistumista. Topiikkiin pureutuu myös Teknologiateollisuuden ry:n johtaja Jukka Viitasaari puheenvuorossaan ”ICT teollisuuden kasvun lähteenä”.

Seminaari tuo paikalle kävijöitä useilta toimialoilta, jotka näkevät liiketoimintamahdollisuuksia esimerkiksi suurhankkeiden sisällä. Tapahtuman kokonaisannista muodostuukin erittäin kattava, kun seminaariosuuden lisäksi tapahtumaan tulee yli 30 näytteilleasettajaa kuten oululainen Servo Design, joka kokoaa yhteen alueelliset palvelumuotoilijat, käyttöliittymäasiantuntijat sekä tuotteistusexpertit. Myös PrintoCent on paikalla valottamassa painetun älyn monipuolista soveltamista eri tuoteratkaisuissa ja erityisesti massatuotannoissa.

Trading centre -kontaktitapahtuma 10.10.2013, klo 10:00-16:00

Trading Centre matchmaking -tapahtuma tuo yritykset, tutkimuslaitokset sekä sijoittajat yhteen tuoden erinomaisen mahdollisuuden osallistujille sekä päähankkijoille tavata ja keskustella yhteistyömahdollisuuksista. Tapahtuman tavoitteena on luoda päähankkijoille uusia kontakteja ja alihankkijoille mahdollisuuksia teollisuusalojen huippuosaajien kanssa. Seminaariosuus on siis keskiviikkona ja torstain fokus on ketterässä verkostoitumisessa.

Lisätietoja:
www.teollisuussummit.fi

Mikko Ahokas
Program Manager, TeollisuusForum
040 502 5249
mikko.ahokas@businessoulu.com

Merja Aikio
Toimialakoordinaattori
040 701 2835
merja.aikio@businessoulu.com

Tapahtuman mediayhteydet
Sari Päivärinta
0400 711 777
sari@sppconcern.com

Tapahtuma järjestetään yhteistyössä BusinessOulun hallinnoimien TeollisuusForum ja International Sales Promotion -hankkeiden kanssa. EAKR-hankkeita rahoittavat Pohjois-Pohjanmaan liitto ja Oulun kaupunki.