BusinessOulun ajankohtaisimmat uutiset

Paratiisin uudella kaudella Oulu tuodaan erilaiseen valoon

Paratiisin uudella kaudella Oulu tuodaan erilaiseen valoon

Suuren suosion saavuttaneen rikosdraamasarja Paratiisin toista tuotantokautta kuvataan syyskuun aikana Oulussa. Sarjassa oululainen rikostutkija Hilkka Mäntymäki ratkoo suomalaisiin kohdistuvia henkirikoksia espanjalaisten kollegoidensa kanssa. Pääosissa nähdään Riitta Havukainen ja Serranon perheestäkin tuttu Fran Perea, joka näyttelee Hilkan kollegaa Andrés Villanuevaa.

Kuva: Paratiisin päänäyttelijät ja ohjaaja valottivat uuden kauden tapahtumia Oulussa viime torstaina pidetyssä pressitilaisuudessa. Kuvassa Riitta Havukainen (vas.), ohjaaja Marja Pyykkö, Fran Perea ja tuottaja Johanna Enäsuo. Kuvaaja: Tero Suutari/BO

Oulun lisäksi kautta kuvataan muun muassa Iso-Syötteellä ja Costa del Solissa Espanjassa. 

"Toinen kausi tulee olemaan sisällöltään tiukempi sekä emotionaalisesti että rikosten kannalta. Keskiössä on perhe ja ajatus siitä, mitä olisit valmis tekemään rakkaittesi puolesta”, ohjaaja Marja Pyykkö paljastaa.

Yksi ensimmäisen kauden kantavista teemoista oli Hilkan puolison Aarnen muistisairaus, joten Oulussa kuvattuihin kohtauksiin liittyi suurimmaksi osaksi surullinen tunnelma. Teema jatkuu myös toisella kaudella, mutta tuotannon tarkoituksena on luoda Oulusta nyt erityyppinen kuva. Aiemman kauden tapahtumista on kulunut 2–3 vuotta, ja Hilkka aloittelee uutta elämää leskeksi jäämisestä toivuttuaan.

”Haluamme näyttää, että täältäkin löytyy iloa ja valoa, eikä pelkästään Espanjasta”, Pyykkö sanoo.

Oulu kiinnostaa myös Espanjassa

Oulu on viime vuosina päässyt valokeilaan useissa kotimaisissa tv-tuotannoissa. Paratiisin yhdeksi päälokaatioksi Oulu valikoitui Pyykön mukaan kaupungin pohjoisen sijainnin ja elinvoimaisuuden vuoksi.

”Paikalliset ovat ylpeitä omasta kotiseudustaan ja mielellään olleet apuna esimerkiksi kuvauspaikkojen etsinnässä. Oululaiset haluavat, että täällä kuvataan jatkossakin sarjoja ja siihen on jo totuttu.”

Myös sarjan tuotantotiimissä on mukana paljon oululaisia, mikä on ohjaajan mielestä virkistävää.

”Tällä alalla moni lähtee työn perässä Helsinkiin, mutta tällaiset tuotannot antavat rohkeutta siihen, että voisi jäädäkin Ouluun.”

Sarjassa päänäyttelijät nähdään muun muassa Nallikarin tuulisissa maisemissa. Kuva: Tero Suutari/BO

Kuvausten aikana erityisesti päänäyttelijät ovat herättäneet kiinnostusta paikallisissa. Riitta Havukaisen mukaan suomalaiset osaavat suhtautua heihin kuitenkin rauhallisesti.

”Täällä ollaan kohteliaita. Saatetaan sivummalla supista jotain, mutta kukaan ei ikinä tule häiritsemään kuvauksia.”

Sarjan myötä Oulu on herättänyt kiinnostusta myös Espanjan päässä.

”Andalusian turistialueella on toki tiedetty Suomen olemassaolosta, mutta Oulu on ollut aika piilossa. Sarjan suosion myötä siellä on kuitenkin järjestetty esimerkiksi erilaisia Paratiisi-teemaisia tapahtumia, joissa Oulu on ollut esillä”, iloitsee Pyykkö.

Tärkeää tukea tuotantoihin

BusinessOulun alaisuudessa toimivan Pohjois-Suomen elokuvakomission tavoitteena on tukea ja edistää alueen audiovisuaalisen alan kasvua. Kesäkuussa lanseerattu audiovisuaalisen alan tuotantokannustin mahdollistaa tuotantoyhtiölle enintään 10 prosentin palautuksen Oulussa syntyneistä tuotantokuluista. Pyykön mukaan paikallisen tuen saaminen luo mahdollisuudet kuvaamiseen myös muuallakin, kuin eteläisessä Suomessa.

”Tekijän kannalta on tärkeää päästä tekemään sisältöä myös toisaalla, kuin siinä tutussa ympäristössä. Se ruokkii luovuutta.”

Hän uskoo Paratiisin kaltaisten kansainvälisten tuotantojen lisääntyvän, kun ihmiset näkevät niiden olevan mahdollisia toteuttaa.

”Ihmiset ympäri Eurooppaa ovat niin sanotusti osaavia katsojia. Henkilöhahmoihin osataan eläytyä, vaikka he eivät olisi omalta kielialueelta tai naapurustosta. Mielestäni se kertoo konkreettisesti maailman avautumisesta.”

Paratiisin toinen kausi nähdään Ylen kanavalla syksyllä 2022.