BusinessOulun ajankohtaisimmat uutiset

Painetun älyn huiput Oulussa

Painetun älyn huiput Oulussa

PrintoCent järjestää kuudennen kansainvälisen painetun älyn teollisuusseminaarin Oulussa 29.–31.1.2020. PRINSE’20 pureutuu erityisesti rakenteelliseen elektroniikkaan, älydiagnostiikkaan sekä kasvavaan R2R- eli ”rullalta rullalle” -tuotantoteollisuuteen.

PrintoCent on kutsunut painetun älyn saralta maailman johtavat asiantuntijat sekä yritykset Ouluun. Tänä vuonna PRINSE’20-tapahtumaan tulee yli 80 yritystä sekä kaiken kaikkiaan 250 osallistujaa ja näin viimeisimmät alan trendit sekä uutiset tulee kattavasti jaettua mielenkiintoisten puheenvuorojen ja interaktiivisen innovaatiotorin sekä demobazaarin välityksellä.

PrintoCent-teollisuusklusterin toiminnan käynnistyttyä 12 vuotta sitten kehitys on ollut merkittävää. PRINSE’20 käsittelee erityisesti tulevaisuuden tarpeita. Painettuja, joustavia hybridielektronisia ratkaisuja hyödyntävien eri teollisuudenalojen määrä kasvaa merkittävää vauhtia. PRINSE’20-tapahtuman anti tulee näyttämään tietä uusille sovelluksille, jotka kapasiteetin kasvu mahdollistaa.

Tapahtumassa kuullaan puhujia lukuisista yrityksistä kuten IBM, Nokia, Ynvisible EC, IDTechEx, Magway, Pipelife Finland Oy, BioCenter/Oulun yliopisto sekä Sensinite Oy/CERN. Lisäksi tapahtumaviikon aikana on useita oheistapahtumia sekä erilaisia koulutuksia silkkipainatuksen ja elektrokromisten näyttöjen parissa. PrintoCent järjestää omien pilottitehdasvierailujensa lisäksi yritysvierailuja paikallisiin yrityksiin, kuten Sanminalle, Flexbrigtille, Ginolisille, TactoTekille, Screentecille, Verkotanille, FocalSpecille ja Optitunelle.

Eri teollisuudenalojen merkittävien innovaatioiden lisäksi painettu äly tuo kasvua liiketaloudellisesti ja nykyään Suomessa onkin jo reilusti yli 1000 uutta työpaikkaa elektroniikkatuotannossa. Mahdollisuudet ovat rajattomat, kun ratkaisuja tarvitaan muun muassa IOT-maailmaan, autoteollisuuteen, tuulilaseihin, rakennuksiin, kodin sisustukseen, kodinkoneisiin, älyvaatteisiin ja -jalkineisiin. Poikkitieteellinen osaaminen ja yhteistyö onkin kriittistä alojen kasvun edistämiseksi, ja juuri sitä PrintoCent-teollisuusklusteri aktiivisesti tukee.

Lisätietoja:

Ilkka Kaisto, Director of PrintoCent, VTT
ilkka.kaisto@vtt.fi
+358 40 149 4006

Painetun älyn innovaatiokeskus PrintoCentin tehtävä on inspiroida, kasvattaa osaamista sekä luoda mahdollisuuksia painetun älyn ja elektroniikan parissa.