BusinessOulun ajankohtaisimmat uutiset

Oulusta yrittäjyyden ykköspaikka Suomessa

Oulusta yrittäjyyden ykköspaikka Suomessa

Oulu ponnistaa murroksessa uuteen nousuun yrittäjyyttä ja yritysten kasvua vauhdittamalla

BusinessOulu otti ensimmäisenä askeleen kohti uutta Oulua toiminnan käynnistyessä vuoden alussa. Kaupungin tarjoamat yrityspalvelut ja elinkeinojen kehittäminen on organisoitu Oulussa uudella tavalla. Uusi BusinessOulu kokoaa viiden yhdistyvän kunnan yrityspalvelut saman katon alle.  BusinessOulu avasi ovensa ja uudet palvelut yrittäjille 1. maaliskuuta.

Yrityspalveluiden tarjoaminen ja yritysmyönteisen toimintaympäristön kehittäminen ovat uuden BusinessOulun vastuulla.  ”Muuttuvassa tilanteessa BusinessOululla on merkittävä rooli ja vastuu yrityspalveluiden ja yritysympäristön kehittäjänä - yritysten tarpeisiin reagoivana, aktiivisena toimijana. BusinessOulu tukee innovaatioiden ja uuden liiketoiminnan kehittämistä, pienten ja keskisuurten yritysten kasvua ja kansainvälistymistä”, sanoo johtaja Juha Ala-Mursula.

BusinessOulu tarjoaa kattavat neuvonta- ja yrityskehityspalvelut toimintaansa käynnistäville ja kasvaville yrityksille yhden luukun periaatteella. Se toimii yritysten kumppanina yritystoiminnan kaikissa vaiheissa: yrityksen perustamisessa, investoinneissa, kasvussa ja kansainvälistymisessä.  BusinessOulun tavoitteena on, että Oulun seudusta tulee toimiva ja houkutteleva liiketoimintaympäristö oululaisille ja Ouluun investoiville suomalaisille ja kansainvälisille yrityksille.

”Uuden yritystoiminnan syntyminen ja kasvuhaluisten yritysten tukeminen synnyttävät työpaikkoja ja hyvinvointia alueelle. Taantumasta huolimatta Oulun seudulle syntyi 1 000 uutta työpaikkaa vuonna 2010. Tavoitteemme on, että uuteen Ouluun syntyisi 5 000 työpaikkaa lähivuosina ”, sanoo Ala-Mursula.

Vahvasta IT-osaamisesta ja osaajista pidetään Oulun seudulla tiukasti kiinni. IT kytketään entistä tiiviimmin muihin toimialoihin, jolloin syntyy monialaista osaamista ja edelleen uutta liiketoimintaa. ”Oulun seudun vahva ja kansainvälisestikin tunnettu IT-osaaminen, erityisesti langattomuus, säilyy jatkossakin Oulun valttina.  Toimialat ylittävistä ratkaisuista on jo noussut uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Teknologiaosaamista voidaan hyödyntää laajasti eri toimialoilla: bio- ja hyvinvointialalla, ympäristö- ja energia-alalla sekä teollisuuden ratkaisuissa. Näin syntyy uutta osaamista ja uutta liiketoimintaa, sanoo Ala-Mursula.

Yritykset otetaan tiivisti mukaan palveluiden suunnitteluun ja toiminnan suuntaamiseen. BusinessOulu julistaa maaliskuun Uuden Oulun ja yrittäjyyden kuukaudeksi. Kuukauden ajan yrittäjiltä kerätään ideoita ja näkemyksiä palveluista ja toiminnasta osoitteessa www.businessoulu.com/fi/manifesti.

Lisätietoja tiedotusvälineille:

Johtaja Juha Ala-Mursula, puh. 040 559 7020, etunimi.sukunimi@ouka.fi
Viestinnän asiantuntija: Tero Suutari, puh. 040 581 5133, etunimi.sukunimi@ouka.fi