BusinessOulun ajankohtaisimmat uutiset

Oulun matkalaisia Helsinki-Vantaalla jo enemmän kuin Lontooseen menijöitä

Oulun matkalaisia Helsinki-Vantaalla jo enemmän kuin Lontooseen menijöitä

Helsinki-Vantaalta lennettiin reittilennolla jo useammin Ouluun kuin Lontooseen.

Matkustajamäärältään kärjessä on edelleen Tukholma. Oulu nousi edellisvuoden 2010 kolmannelta sijaltaan kakkoseksi. Lontoo on lentomatkustajien määrässä nyt 3. sijalla. Helsinki-Vantaalta saavutetaan 130 reittikohdetta koti- ja ulkomailla.

”Oulu ohitti siis Lontoon vuoden 2011 lopullisissa tilastoissa,” iloitsee Oulun lentoaseman johtaja Pekka Mäntynen.

Oulun lentojen suosio näkyy myös Oulun lentoaseman matkustajamäärän kehityksessä. Tammikuusta marraskuuhun  kasvua oli peräti 39,1 prosenttia. Kasvu on neljänneksi suurinta Riminin (66,8), Perugian (58,5) ja Maastrichtin (40,7) jälkeen.

Myös muualle Pohjoiseen tullaan entistä useammin lentäen, sillä myös Tallinnan (39,1) ja Rovaniemen (28,1) lentomatkustajien määrä mahtuu seitsemän reippaiten kasvavan lentokentän joukkoon.

Oulu on Suomen toiseksi vilkkain lentoasema. Ouluun lentävät Finnair, Blue1, airBaltic sekä Norwegian. Lentokentän laajennustyöt ovat loppusuoralla. BusinessOulun tavoitteena on, että Oulusta muotoutuu lentoliikenteen merkittävä solmukohta. Lentoaseman kehittymisen uskotaan lisäävän suorien kansainvälisten lentojen määrää.

Lähde: anna.aero European Airport Trafic Trends Database
 
Lisätietoja:

Pekka Mäntynen
Lentoaseman johtaja 
+358 20 708 7700
www.finavia.fi, www.ouluairport.fi