BusinessOulun ajankohtaisimmat uutiset

Oulun imago maan kolmanneksi paras

Oulun imago maan kolmanneksi paras

Kaarina sai jo toisena vuotena peräkkäin yritysten päättäjiltä parhaan yleisarvosanan Taloustutkimuksen juuri valmistuneessa Kuntien imagotutkimuksessa. Kärkikolmikkoon sijoittuivat myös Nurmijärvi keskiarvolla 7,65 ja Oulu keskiarvolla 7,55.

Parhaimmin tutkimuksessa menestyneitä kuntia yhdistää niiden koettu yrittäjämyönteisyys ja suotuisa kaavoittaminen yritystoiminnan kannalta. Kaarina sai tutkimuksessa myös parhaan tuloksen kunnan suositeltavuudesta toisille yrittäjille.

Kaarina sai yrityksiltä Taloustutkimuksen uudessa Kuntien imagotutkimuksen parhaan yleisarvosanan (keskiarvo 7,73 kouluarvosana-asteikolla 4-10), kun asiaa selvitettiin kunnissa toimivien yritysten päättäjiltä. Tampere oli neljäntenä aivan Oulun kannassa keskiarvolla 7,54.

Kaikkien kärkikolmikkokuntien vahvuutena oli niiden koettu yrittäjämyönteisyys ja yritystoiminnan kannalta suotuisa kaavoittaminen. Kaarinan selvänä vahvuutena pidetään myös sen liikenteellistä sijaintia ja yhteyksiä. Kaikkien muiden kärkiviisikossa olevien kuntien paitsi Nurmijärven kokonaisarvosanat ovat kuitenkin laskeneet viime vuodesta.

Tutkimuksessa selvitettiin myös eri kuntien nettosuositteluindeksit. Indeksi kuvaa tyytyväisyyttä kuntaan selvittämällä, kuinka todennäköisesti vastaajayritykset suosittelisivat kyseistä kuntaa toiselle yrittäjälle yrityksen toimipaikaksi. Korkein nettosuositteluindeksi on Kaarinalla. Vastaajista 31 prosenttia suosittelisi Kaarinaa toisille yrittäjille yrityksen toimipaikaksi.

Seuraavassa taulukossa on viiden parhaan kunnan saamat yleisarvosanojen keskiarvot, jotka mittaavat kunnan imagoa yritysten kannalta:

1. Kaarina 7,73      (7,90)
2. Nurmijärvi 7,65   (7,42)
3. Oulu 7,55           (7,80)
4. Tampere 7,54    (7,80)
5. Ylöjärvi 7,51       (7,79)

Kaikkien tutkittujen kuntien keskiarvo 7,14
Suluissa vuoden 2011 joulukuun imago-tutkimuksen tulokset.

Tutkimuksessaoli mukana Suomen yli 30 000 asukkaan kunnat (yhteensä 35 kuntaa). Tutkimuksen vastaajina olivat mukana olleiden kuntien yritysten päättävässä asemassa olevat henkilöt: toimitusjohtajat ja talousjohtajat. Vastaajat arvioivat niitä kuntia, joissa heidän edustamallaan yrityksellä on toimintaa. Kokonaisvastaajamäärä tutkimuksessa oli 1 419.

Lisätietoja tutkimuksesta:
Taloustutkimus Oy
markkinatutkija Markus Mervola
(09) 7585 1340
markus.mervola@ taloustutkimus.fi