BusinessOulun ajankohtaisimmat uutiset

Matkailu Aasiasta ja Keski-Euroopasta kasvoi Oulussa

Matkailu Aasiasta ja Keski-Euroopasta kasvoi Oulussa

Vuoden 2019 tilastot kertovat reippaasta noususta edelliseen vuoteen verrattuna. Koulutusmatkailu on nostettu alueen kärkituotteeksi.

Koko vuoden 2019 osalta Japanista saatiin yöpyjiä noin 46 % enemmän ja Kiinasta 23 % enemmän kuin edellisvuonna. Keski-Euroopasta kasvua tuli vahvasti: Alankomaista jopa 32 % ja Saksasta 17 %. Saksalaiset nousivat kansallisuuksista ykköseksi yöpymisten määrällä mitattuna. Mikäli Oulun koko hotellikapasiteetti olisi ollut myös loppuvuonna käytössä, olisivat luvut BusinessOulun arvion mukaan vieläkin parempia.

BusinessOulu yhdessä Oulun Matkailu Oy:n sekä Syötteen, Rokuan, Kalajoen ja Limingan kanssa on nostanut alueen kansainväliseksi kärkituotteeksi koulutusmatkailun. EAKR-rahoitteisen Attractive Oulu Region 2020 -hankkeen työ on tuottanut tuloksia erityisesti Aasian markkinoilla.

Viime vuosi oli Oulun matkailun tilastoinnin osalta haastava, koska yksi merkittävimmistä hotelleista oli loppuvuonna remontin takia suljettuna. Myös alkuvuoden osalta tilastoitiin vahvaa kasvua kansainvälisiltä markkinoilta. Esimerkiksi norjalaisten osalta kesä oli Oulussa selkeästi vahvempi kuin edellisenä vuonna. Kotimaisten matkailijoiden määrä laski hieman edelliseen vuoteen verrattuna.

Matkailutilasto, joulukuu 2019

Lisätietoja:

Jyrki Kemppainen
asiakkuuspäällikkö
kauppa, matkailu, logistiikka
puh. 044 499 3296
jyrki.kemppainen@businessoulu.com