BusinessOulun ajankohtaisimmat uutiset

Lähiruuan verkkokauppa lähtenyt hyvin käyntiin

Lähiruuan verkkokauppa lähtenyt hyvin käyntiin

Oulussa kehitetty Tilalta.fi on uudenlainen tapa ostaa lähiruokaa. Verkkopalvelu lanseerattiin käyttöön elokuussa, ja tulokset ovat jo lupaavia.

Kuva: Tilalta.fi-palvelua markkinoidaan muun muassa omaperäisillä tienvarsimainoksilla Oulun seudulla. Kuva: Marko Pyhähuhta

Matias Koskelo koki lähiruuan ostamisen vaikeana ja halusi kohentaa tilannetta. Syntyi Tilalta.fi-verkkokauppa, josta kuluttaja voi hankkia kotiseudulla tuotettua, tuoretta ja laadukasta ruokaa vaikkapa kymmeniltä tuottajilta yhdellä ostokerralla. Ostamilleen tuotteille voi valita vaihtoehtoisia noutopisteitä, -tapoja ja -aikoja.

”Verkkokauppa-alustalla ja noutomahdollisuuksia lisäämällä haluamme tavoittaa esimerkiksi Oulun REKO-ryhmän passiivisia Facebook-jäseniä, joita on 16 000”, Koskelo kertoo.

Palvelu on lähtenyt hyvin käyntiin ja kaikki sekä sivuston että kaupanteon osalta toimii kuten pitää. Myös asiakkaat ovat löytäneet palvelun.

”Olemme saaneet vain hyvää palautetta ja mukaan on hakeutunut paljon uusia tuottajia. Sana on kiirinyt tuottajalta toiselle positiivisten kokemusten kautta”, Koskelo sanoo.

”On ilo huomata, että vaikka olemme toimineet vain hetken, monet tuottajat ovat saaneet aikaan jopa ennätysmyyntejä. Minulle paras palkinto on se, että voin tuottaa muille lisäarvoa.”

Tilalta.fi-palvelun isä antaa tunnustusta BusinessOululle saamastaan avusta.

”Alkuun minulla oli vain raakaidea, jota lähdettiin kehittämään. BusinessOulu on auttanut ja sparrannut monessa asiassa matkan varrella.”