BusinessOulun ajankohtaisimmat uutiset

Kiinalaisen leirikoulujärjestäjän rehtorit vierailivat Oulussa

Kiinalaisen leirikoulujärjestäjän rehtorit vierailivat Oulussa

Oulussa vieraili syyskuun viimeisellä viikolla ryhmä kiinalaisia rehtoreita, jotka edustivat länsikiinalaisen Eastonk-leirikoulujärjestäjän eri asiakaskouluja. Eastonkilla on Kiinassa asiakkaanaan useita erikokoisia kouluja. Näissä vierailuun osallistuneissa kouluissa on yhteensä noin 40 000 opiskelijaa, joten asiakaspotentiaali esimerkiksi Ouluun suuntautuville leirikouluille ja opettajien täydennyskoulutusohjelmille on merkittävä.

Viikon aikana rehtorit vierailivat muun muassa Raahessa, Syötteellä ja Rokualla. Ryhmä osallistui myös Oulun normaalikoulun järjestämään Colours & Shadows -seminaariin, jossa vierailla oli mahdollisuus seurata opettajien työtä luokkahuoneissa ja tutustua syvällisesti suomalaiseen koulumaailmaan. Seminaari tarjosi myös erilaisia luentoja sekä tapaamisia opettajien ja oppilaiden kanssa. Viikon aikana ryhmä tapasi myös Oulun kaupungin ja Pohjois-Suomen Aluehallintoviraston edustajia.

Ryhmä oli erittäin otettu kaikesta kokemastaan Oulun seudulla. Ryhmän matkaa suunnitellut ja Oulussa mukana ollut Eastonkin konsultti Terry Wang summasi ryhmän ajatukset Oulun vierailusta:

“The trip to Oulu was spectacular and we’ve had a great trip. Before we made this trip, we have seen lots of reports and comments about the Finnish Education and its education system. Until we finally stepped into the classroom of Oulu University Teacher’s training school, we began to get a glimpse of the core value of its education. Through most of our principals have travelled to different countries for the school visit, they still find the trip to Oulu meaningful and worthwhile. There are great potential for future collaboration. We are looking forward to the ongoing exchange between Oulu region with Chongqing, Chengdu and Guiyang. In addition, we felt so privileged to meet various schools, government officials and the direct dialogue opportunities. Also big thanks to Visit Oulu, Business Oulu and Arctic China. “

Rehtorivierailu järjestyi Attractive Oulu Region 2018 -hankkeen maaliskuussa 2018 toteuttaman matkanjärjestäjävierailun ansiosta. BusinessOulu koordinoi vuosina 2016–18 toteutetun hankkeen kansainvälisen markkinoinnin osiota yhteistyössä VisitOulun kanssa. Tällä hetkellä on käynnissä Attractive Oulu Region 2020 -hanke, jonka tavoitteena on nostaa Oulun seutu Suomen johtavaksi koulutusmatkailukohteeksi.

Lisätiedot:

Sari Kasvi
Project Manager
Attractive Oulu Region 2020 / Business Oulu
040 724 9419
sari.kasvi@businessoulu.com