BusinessOulun ajankohtaisimmat uutiset

Keysight mukaan Oulun yliopiston johtamaan 6G-lippulaivahankkeeseen

Keysight mukaan Oulun yliopiston johtamaan 6G-lippulaivahankkeeseen

Keysight Technologies, Inc. liittyy Suomen Akatemian tukemaan ja Oulun yliopiston johtamaan usean osapuolen 6G-lippulaivaohjelmaan, jonka tarkoituksena on edistää 5G:n jälkeisen langattoman viestinnän tutkimusta.

”Liitymme innolla 6G-lippulaivaohjelmaan sen yhtenä perustajajäsenenä aloittaaksemme uraauurtavaa 6G-tutkimusta”, sanoo Satish Dhanasekaran, Keysightin Communications Solutions Group -ryhmän johtaja.

”Ohjelma merkitsee uuden langattoman tekniikan aikakauden alkua, joka venyttää nopeiden ja laajakaistaa vaativien sovellusten rajoja. Hankkeeseen ainoana testaus- ja mittauslaitteiden kehittäjänä mukaan kutsuttu Keysight pääsee esittelemään ainutlaatuista rooliaan suunnitteluhaasteiden ratkaisemisessa teknologia-aallon edellä.”

Keysightin kyky tehdä tutkimusta jo varhaisessa vaiheessa täydennettynä laajalla valikoimalla ohjelmistoja ja laitteita suunnitteluun, simulointiin ja validointiin auttaa 6G-ohjelmaa saavuttamaan yhteiset tavoitteensa. Niihin sisältyy teollisuuden tukeminen 5G:n käyttöönoton viimeistelyssä eri markkinoissa, 6G:n mahdollistamiseksi tarvittavan perusteknologian kuten tekoälyn (AI) ja älykkään käyttäjäkokemuksen kehittäminen sekä digitalisaation nopeuttaminen yhteiskunnassa.

”Jatkamme innolla läheistä yhteistyötämme Keysightin kanssa luodaksemme maailman ensimmäisen monitieteisen 6G-tutkimushankkeen, jolla on sekä akatemian että teollisuuden vankka tuki takanaan”, sanoo lippulaivan tutkimusjohtaja, akatemiaprofessori Matti Latva-aho Oulun yliopiston langattoman tietoliikenteen Centre for Wireless Communications -tutkimuskeskuksesta.

Keysightilla on Oulussa 174 henkeä tuotekehityksessä, hallinnossa sekä myynnissä.