BusinessOulun ajankohtaisimmat uutiset

Kesätyösetelituen e-Asiointi nopeuttaa tuen saamista Oulussa – Hammarin Sähkössä kehutaan palvelun helppoutta

Kesätyösetelituen e-Asiointi nopeuttaa tuen saamista Oulussa – Hammarin Sähkössä kehutaan palvelun helppoutta

Kesätyösetelituen on voinut hakea sähköisessä palvelussa 10.6.2020 alkaen. Työnantajia suositellaan jättämään tänä vuonna hakemukset eAsiointi-palveluun, sillä sähköinen asiointi nopeuttaa hakemusten käsittelyä ja tuen maksamista.

”On ollut hienoa aloittaa uudenlainen palvelu yhteistyössä työnantajien kanssa. Tämä on oikein toivottu digiloikka molempien osapuolten kannalta. eAsioinnin avulla pyrimme poistamaan paperityön molemmilta osapuolilta”, taustoittaa palveluohjaaja Outi Söderman-Juvani BusinessOulun työllisyyspalveluista.

Jotta kesätyösetelituki voidaan maksaa, työnantajan tulee kuulua tai hakeutua ennakkoperintärekisteriin. 

Sähköiset hakemukset mahdollistava eAsiointi-palvelu on kehitetty yhteistyössä BusinessOulun, Oulun Digin ja Monetra Oulu Oy:n kanssa.

Oulun kaupunki tukee työnantajaa kesätyösetelinuoren palkkakustannuksissa 320 eurolla. Tuki maksetaan, kun yritys tai yhdistys palkkaa kesätyösetelillä oululaisen 15–17-vuotiaan nuoren töihin kahdeksi viikoksi kesäkaudella 1.5.–30.9.2020. Työllistävän yrityksen tai yhdistyksen tulee toimia Oulussa, Hailuodossa, Iissä, Kempeleessä, Limingassa, Lumijoella, Muhoksella tai Tyrnävällä. Lisäksi työnantajalla tulee olla Y-tunnus.

Hammarin Sähkössä kehutaan eAsioinnin helppoutta

Hammarin Sähkö on työllistänyt kesätyösetelinuoria jo lähes kymmenen vuotta. Yrityksessä on useita nuoria töissä tänäkin kesänä. He ovat tarpeen, kun vakituinen henkilöstö viettää kesälomaansa.

”Nuoret esimerkiksi avaavat ja tarkistavat lähetykset, laittavat valaisimia esille ja järjestelevät varastoa”, kuvailee toimitusjohtaja Kristina Fredriksson.

Fredriksson on jo tehnyt kaupungille ensimmäisen eAsiointi-hakemuksen ja kehuu palvelun sujuvuutta.

”Tuen hakeminen oli todella kätevää. Missään vaiheessa ei tarvinnut epäröidä, mitä tehdä. Hommaan tarvitsee vain tietokoneen tai tabletin nettiyhteydellä ja pyydetyt liitteet skannattuina. Paluuta paperihakemukseen ei ole”, sanoo Kristina Fredriksson.

Lisätietoja:
palveluohjaaja Outi Söderman-Juvani, p. 044 703 4038, outi.soderman-juvani@businessoulu.com
palveluasiantuntija Laura Miettinen, p. 044 703 1649, laura.m.miettinen@businessoulu.com