BusinessOulun ajankohtaisimmat uutiset

Kalevala Park teemahuvipuistokonsepti Oulusta pääsi mukaan Tukholman investorifoorumiin

Kalevala Park teemahuvipuistokonsepti Oulusta pääsi mukaan Tukholman investorifoorumiin

Oulun Kalevala Park -teemahuvipuistohanke valittiin mukaan Tukholmassa tiistaina järjestettyyn Nordic Tourism Investment Foorumiin, johon valikoitui 12 houkuttelevinta matkailuinvestointikohdetta Pohjoismaista. Oulun Nallikariin (Pohton, Nallisportin ja kylpylähotelli Sokos Hotel Edenin läheisyyteen) sijoittuvaa hanketta vetää Pellepyy Oy, joka etsii teemahuvipuistoon Pohjoismaisia kumppaneita.

Yrittäjä Jyrki Suutarin mukaan Tukholman tilaisuus oli tärkeä, koska siinä tarjoutui mahdollisuus esitellä hanketta merkittävälle joukolle juuri matkailusta kiinnostuneita sijoittajia.

”Tilaisuudessa saatiin hyvä kuva tämän hetken matkailuinvestointien tilanteesta ja hankkeiden tasosta Pohjoismaissa sekä tukku hyödyllisiä kontakteja, joiden kanssa keskusteluja jatketaan”, sanoo Jyrki Suutari Pellepyy Oy:stä.

Kalevala Park –teemahuvipuiston toimintakonseptin kilpailukeino on kiinnostavan yhtenäisen teeman tuoma elämyksellisyys. Teemahuvipuisto on suunniteltu rakennettavaksi tunnetun ja aidosti Pohjois-Skandinaviaan sijoittuvan teeman mukaan, Kalevalaisen kylän näköiseksi.

Aitoutta korostaa, että kylän rakennusmateriaaleina ovat vanhat materiaalit, kuten puu ja kivi. Puistoon erimerkiksi saavutaan suuren puusta ja kivestä rakennetun portin läpi.

BusinessOulun edustajat kävivät tiistaina yhdessä Pellepyyn edustajien kanssa esittelemässä hanketta Tukholmassa. Nordic Tourism Investment Foorumiin osallistui 50 investoirien ja 150 matkailualan yritysten edustajaa.

”Valikoidut matkailukohteet edustivat kansainvälisesti kiinnostavia investointikohteita Suomesta. Oulun Kalevala-teemahuvipuistohanke valikoitui 51 hakijasta 12 tällä hetkellä kiinnostavimman Pohjoismaisen hankkeen listalle”, toteaa Invest In Finlandin Pohjoismaiden johtaja Hanna Lankinen.

Mukaan investorifoorumin 12 kiinnostavimman hankkeen joukkoon oli Suomesta päässyt neljä (Oulu - Kalevala Park, Ylläs - matkailu, Keminmaa - matkailupalvelu ja Naantali - golf -hankkeet), Ruotsista neljä, Norjasta kolme ja Tanskasta yksi matkailuinvestointihanke.

Lisätietoja:

Jyrki Suutari
yrittäjä Pellepyy Oy
+358 (0)45 670 0899
jyrki.suutari@gmail.com

Jyrki Kemppainen
asiakkuuspäällikkö, kauppa, palvelut, matkailu, logistiikka BusinessOulu
+358 (0)44 499 3296

Hanna Lankinen
johtaja Pohjoismaat, Invest In Finland
hanna.lankinen@investinfinland.fi
+358 (0)204 695 281

Linkit:

http://www.rts.se/pls/nvp/Document.Show?CID=4100&MID=1122