BusinessOulun ajankohtaisimmat uutiset

Kalajoen paloapuyhdistyksestä 160-vuotiaaksi elämänturvayhtiöksi – riskin jakaminen ja taloudellinen turva korostuvat edelleen

Kalajoen paloapuyhdistyksestä 160-vuotiaaksi elämänturvayhtiöksi – riskin jakaminen ja taloudellinen turva korostuvat edelleen

LähiTapiola Pohjoisen juuret juontuvat Kalajoelle vuoteen 1863. Juhlavuoden kunniaksi elämänturvayhtiö haluaa paitsi olla turvana silloin kun vahinko sattuu, myös tukea omistaja-asiakkaiden arkea yhä vahvemmin. Syntymäpäivää juhlistetaan koko vuoden 2023 ajan erilaisin tapahtumin ja omistaja-asiakaseduin.

Kalajoen paloapuyhdistyksen perusti 1860-luvulla Kalajoen seurakunta, ja yleinen pitäjänkokous vahvisti päätöksen. Seurakunta oli luonteva perustaja paloapuyhdistykselle, sillä kunnallisasetus annettiin vasta vuonna 1865, ja siihen asti nimenomaan seurakunnat vastasivat kihlakuntien ja pitäjien hallinnosta. Eri vaiheiden ja lukuisten yhdistymisten myötä LähiTapiola Pohjoinen syntyi Lähivakuutuksen ja Tapiolan vuoden 2013 fuusion myötä. Tällöin perustettiin 19 eri alueyhtiötä, joista Pohjoinen oli yksi.

Tuote- ja palveluvalikoima on laajentunut ajan myötä palovakuuttamisesta koko elämää turvaavaksi. Liiketoiminnan ydin on kuitenkin pysynyt samana kuin vuonna 1863: yhteisvastuullinen riskin jakaminen ja vahinkojen ennaltaehkäisy. Yhteisvastuullisuuteen pohjana toimii asiakasomisteisuus. Yhtiö on olemassa omistajiansa varten. Omistaja-asiakkaat hyötyvät tuloksesta, ja toisaalta ovat myös oikeutettuja vaikuttamaan yhtiön asioihin.

- 160-vuotinen historia on osoitus pitkäjänteisestä liiketoiminnasta, ja kertoo myös siitä, että yhtiö on kasvanut yhdeksi merkitykselliseksi osaksi yhteiskunnan rakennetta. Vain riskiä jakamalla voimme toimia turvallisesti ja ennakoiden niin henkilökohtaisessa elämässä kuin liiketoiminnassa, korostaa LähiTapiola Pohjoisen toimitusjohtaja Veli Rajakangas.

- Ensimmäinen Kalajoen paloapuyhdistyksen maksama korvaus oli Kustu Himangan saama 22,50 markkaa, jotka hän sai syyskuussa 1867 yöllä tapahtuneesta navettapalosta. Korvaus konkretisoi hyvin sen, miksi olemme olemassa myös tänään, jatkaa Rajakangas.

Vakuuttamisen yhteiskunnallinen merkitys tulee LähiTapiolan ekonomisti Hannu Nummiaron mukaan kasvamaan entisestään:

- Kolme megatrendiä tulevat lisäämään vakuuttamisen yhteiskunnallista merkitystä. Ilmastonmuutos, etenkin tulvien ja myrskyjen voimistuminen, lisää vahinkoriskejä ja varautumistarpeita. Toiseksi, teknologinen kehitys luo uusia abstrakteja riskejä, kuten kyberriskit ja identiteettivarkaukset. Toisaalta keinoälyn ja datan hyödyntäminen ja terveyspalvelujen kehitys mahdollistavat paremmat ennakointipalvelut toisissa riskeissä. Kolmanneksi, hyvinvointivaltion kestävyyden horjuessa elämänturva toteutuu parhaiten julkisen perusturvan ja omaehtoisen varautumisen saumattomana yhteistyönä, avaa Nummiaro.

Vakuutusalan kehitys ja suomalaisen yhteiskunnan kehitys punoutuvat toisiinsa. Samoin LähiTapiola Pohjoisen tarina ja Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan tarina kietoutuvat yhteen. Näiden tarinoiden juuret ovat maaseutuyhteisöissä, yhteistoiminnassa, osuuskunnissa ja keskinäisyydessä.

LähiTapiola Pohjoinen tänään

LähiTapiola Pohjoinen tarjoaa omistaja-asiakkailleen kokonaisvaltaista elämänturvaa turvallisuuden, talouden ja terveyden näkökulmista. Palvelumallissa yhdistyvät paikallisuus, henkilökohtaisuus ja digitaalisuus. Yhtiö on alueellaan merkittävä työnantaja ja veronmaksaja. Myös erilaisten elämänturva- ja vahingontorjuntatekojen kautta yhtiö edistää koko alueen hyvinvointia, taloutta ja elinvoimaa. Toimialue ulottuu Pudasjärveltä Perhoon, ja asiakkaina on niin kotitalouksia, yrityksiä kuin maatilojakin, yhteensä noin 120 000 kappaletta. Juhlavuotta vietetään omistaja-asiakkaiden kanssa 20 paikkakunnalla vierailevalla turvallisuusteemaisella elämänturvakiertueella kevään 2023 aikana. Syntymäpäivää vietetään 26.5.2023.

LähiTapiola Pohjoisen tulevaisuutta viitoittavat valittu elämänturvastrategia sekä omistaja-asiakkaiden tarpeet ja toiveet. LähiTapiola Pohjoisen tie kulkee rinta rinnan Pohjoisen talousalueen kehityksen kanssa. 160-vuotisen historian myötä tavoitteena on turvata pohjois- ja keskipohjalaisten omistaja-asiakkaiden elämää ja liiketoimintaa muuttuvassa maailmassa myös seuraavat 160 vuotta.

LähiTapiola Pohjoisen juhlavuoden sivusto löytyy täältä: www.lahitapiola.fi/pohjoinen160

Lisätietoja:
Veli Rajakangas, toimitusjohtaja, LähiTapiola Pohjoinen, veli.rajakangas@lahitapiola.fi, 050 408 1406
Liisa Humalamäki, markkinointi- ja viestintäjohtaja, LähiTapiola Pohjoinen, liisa.humalamaki@lahitapiola.fi, 040 742 4476