BusinessOulun ajankohtaisimmat uutiset

Kahden vuoden taonta on työllistänyt lähes 200 osaajaa

Kahden vuoden taonta on työllistänyt lähes 200 osaajaa

Yritystakomotoiminnan avulla on kahden vuoden aikana vaikutettu suoraan noin 200 osaajan työllistymiseen Oulun seudulla. Taonnan tuloksena on uusia yrityksiä syntynyt 34, joissa työpaikkoja on yhteensä melkein sata. Lisäksi Takojia on työllistynyt muihin yrityksiin yhteensä noin 80. Kaiken kaikkiaan toiminta on houkutellut mukaansa jo noin kolmesataa Takojaa.

"Kun Terva 3.0 ajatusta "kasvuyrityskeskuksesta" viriteltiin vuoden 2009 lopulla, jo 5-6 uutta yritystä vuodessa tuntui haasteelliselta," kertoo Kari Kivistö. Yrityksiä on syntynyt huomattavasti enemmän niin ohjelmisto- ja tuoteideoitten kuin palvelu- ja alihankintaliiketoimintojen pohjalta. "Oulun kaupunki näki haasteellisessa ajassa mahdollisuuden ja lähti rohkeasti tarjoamaan yrityksistä vapautuville osaajille Takomon kaltaisen innovointiympäristön," jatkaa Kivistö.

Takomon toimintaa tukeva Duunaamo -osaajapankin kautta työpaikkoja on löytynyt useille kymmenille osaajille. Duunaamoon on rekisteröitynyt noin 400 osaajaa ja esillä on ollut yli 260 työpaikkaa. Lisäksi Duunaamon järjestämä Matchmaking on yhdistänyt huomattavan määrän osaajia ja tekijöitä tarvitsevia.

Huhtikuun Matchmaking tilaisuudessa työpaikan löysi muun muassa Jaana Holappa: "Aivan mahtavaa, että uusi haaste löytyi näin nopeasti. En varmasti olisi itse edes osannut lähettää hakemusta työnantajalle, joka minut nyt palkkasi".

Takomotoiminta Oulussa täyttää kaksi vuotta Helatorstaina 17.5.2012. Takomon toimintaa pyörittää Oulun Yritystakomo Oy ja rahoittavat Pohjois-Pohjanmaan Ely-keskus, Euroopan aluekehitysrahasto ja BusinessOulu.