BusinessOulun ajankohtaisimmat uutiset

Hyvää EU-hanketoimintaa Pohjois-Pohjanmaalla ohjelmakaudella 2007 - 2013

Hyvää EU-hanketoimintaa Pohjois-Pohjanmaalla ohjelmakaudella 2007 - 2013

EU:n rakennerahastopohjaisella ohjelmatyöllä on ollut merkittävä vaikutus Pohjois-Pohjanmaan kehittymiseen. Ilman rakennerahastoja alueperusteinen kehittämistoiminta ei olisi ollut mahdollista samassa mittakaavassa eikä toiminta olisi ollut yhtä monialaista.

Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) varoilla on saatu merkittävää lisäpanostusta alueen elinvoimaisuuden kannalta keskeisiin kohteisiin. Rahoitusta on kohdistettu ennen kaikkea yrittäjyyden ja yritysten kasvun edistämiseen ja sitä kautta mm. äkillisten rakennemuutosten lieventämiseen. Koko Pohjois-Suomen mittakaavassa noin 60 % rahoituksesta on kanavoitu yritystukien kautta ja loput 40 % muihin kehittämistoimenpiteisiin.

Alueellisesti eniten erilaisia yritystukia suhteessa alueen koko rahoitukseen on suunnattu Siikalatvan ja Nivala-Haapajärven seutukunnille. Viime vuosina yritystuilla on pyritty vastaamaan mm. Oulun voimakkaaseen ICT-alan rakennemuutostilanteeseen. Yritystukien kysyntä on jatkunut vuonna 2010 tapahtuneen elpymisen jälkeen aktiivisena sekä hakemus- että euromääräisesti tarkasteltuna.

Toimialoista eniten on Pohjois-Pohjanmaalla rahoitettu liikenneinfrastruktuurihankkeita, 18,4 miljoonalla eurolla, kohteina mm. Oulun ja Kuusamon lentoasemat ja Raahen satama. Toiseksi eniten rahoitusta on käytetty matkailun kehittämiseen. Matkailun osuus rahoituksesta on 16,7 miljoonaa euroa. Pienimpiä rahoitettuja kokonaisuuksia ovat olleet puutoimiala, Laguna-tutkimuskeskuksen edistämishankkeet sekä sähköiset palvelut.

Pohjois-Suomen EAKR-ohjelman on arvioitu myös nopeuttavan elinkeinotoiminnan ympäristökuormituksen alenemista. Tätä voidaan pitää ohjelman merkittävimpänä ympäristövaikutuksena. Ilmiö johtuu etenkin siitä, että ohjelma suosii puhtaamman teknologian kehittämistä teollisuustuotantoon. Lisäksi tuetut kasvualat kuormittavat ympäristöä hyvin vähän perinteiseen teolliseen tuotantoon verrattuna.

Lisätietoa EU-rahoituksesta

 

Esimerkkejä hyvistä hankkeista

IMAGO-hanke

Biopalvelut kilpailukykyisiksi tuotteiksi

WIDA-hanke

Liminganlahden luontokeskuksen kehittäminen

Linnut-hanke

Bioenergiapörssi

 

Lisätietoa:

kehitysjohtaja Ilkka Yliniemi p. 0500 680 409 tai aluekehityspäällikkö Heikki Ojala p.050 433 3951

http://www.pohjois-pohjanmaa.fi