BusinessOulun ajankohtaisimmat uutiset

GreenStar avaa hotellin Oulussa

GreenStar avaa hotellin Oulussa

Oulun hotellitarjonta lisääntyy loppuvuodesta, kun hiilineutraali hotelliketju GreenStar Hotels avaa uuden hotellin keskustassa.

GreenStar laajenee Ouluun ja uusi hotelli tulee toimimaan Kauppakeskus Valkean korttelissa.

Hotellin avaaminen Ouluun on ollut GreenStarin tähtäimessä jo pitkään, ja se odottaa asiakkaita etenkin työnsä puolesta matkustavista.

– Oulu on vilkas kaupunki ja oman alueensa keskus, ja siellä on kiinnostava elinkeinorakenne sekä kansainvälisestikin tunnustettua osaamista ja yritysverkostoa. Kaupunki on runsaiden lentovuorojen ansiosta aktiivinen työmatkustuskaupunki. Pystymme palvelemaan Oulussa sekä uusia että vanhoja asiakkaitamme ja tarjoamaan heille mutkatonta majoitusta ja erittäin kilpailukykyisen hinta-laatu-suhteen, GreenStar Hotelsin toimitusjohtaja Kristian Ikonen sanoo tiedotteessa.

Tulevan hotellin tilat Otto Karhin puiston laidalla siirtyvät GreenStarille marraskuun alussa. Sen jälkeen käynnistyy remontti, jossa hotelli päivitetään GreenStar-konseptin mukaiseksi.

– Katutasoon tulee aamiaisravintola ja hotellin vastaanotto. Lisäksi pinnat uusitaan ja huoneet remontoidaan värimaailmaltaan ja tunnelmaltaan samanlaisiksi kuin muissakin hotelleissamme, Ikonen kertoo.

Hotelliin rekrytoidaan loppukesällä viidestä kuuteen majoituspalvelualan ammattilaista sekä majoitusalan tunteva myynnin ammattilainen.
GreenStar Hotels toimii tällä hetkellä Lahdessa, Jyväskylässä, Vaasassa ja Joensuussa. Sen toiminta nojaa vahvasti ekologisuuteen. Ketjun kaikille hotelleille on myönnetty Joutsenmerkki.

– Teemme hotelleissamme tiivistä yhteistyötä paikallisten yrittäjien kanssa ja etsimme jatkuvasti entistä kestävämpiä ratkaisuja toimintaamme. Haluamme tarjota mahdollisuuden vastuulliseen matkailuun sekä työ- että vapaa-ajan matkustajille. Asiakkaillemme näkyviä esimerkkejä tästä ovat muun muassa hotellien keskeinen sijainti, jolloin perille pääsee helposti julkisella liikenteellä, sekä aamupalapöytä, joka koostuu lähellä tuotetuista tai luomutuotteista.