BusinessOulun ajankohtaisimmat uutiset

Fennovoima rakentaa ydinvoimalansa Pyhäjoelle

Fennovoima rakentaa ydinvoimalansa Pyhäjoelle

Fennovoima on päättänyt rakentaa ydinvoimalansa Pohjois-Pohjanmaalla sijaitsevalle Pyhäjoelle.

Sijoituspaikkaa varten tehtiin monipuolisia selvityksiä noin neljän vuoden ajan. Alun perin yhtiöllä oli liki 40 vaihtoehtoa laitospaikaksi, joista kaksi Pohjois-Suomessa sijaitsevaa paikkaa, Pyhäjoki ja Simo, olivat loppusuoralla. Sijoituspaikkaa valitessa selvitettiin mm. turvallisuutta, ympäristöasioita, tekniikkaa, maankäyttöä ja rakentamiskustannuksia, aikataulua sekä seutukunnan valmiutta vastaanottaa ydinvoimalan kaltainen jättihanke. Molemmille laitospaikkakunnille pystytään suunnittelemaan turvallinen laitos. Mikään yksittäinen asia ei ratkaissut valintaa, vaan Pyhäjoki osoittautui paremmaksi vaihtoehdoksi kokonaisharkinnan perusteella. Pyhäjoen puolesta puhui usea tekninen asia, joiden vuoksi ydinvoimala on helpompi rakentaa Pyhäjoelle.

Sekä Pyhäjoen että Simon kuntien kanssa on tehty tiivistä ja hyvää yhteistyötä heti hankkeen alusta, vuodesta 2007. Kuntien johdon lisäksi mukana on ollut suuri määrä kuntalaisia ja muita tahoja. Siitä suuri kiitos kuntiin ja seutukuntiin! Sijoituspaikan valinta on ydinvoimalahankkeellemme iso askel eteenpäin. Seuraavaksi alamme tehdä täsmentäviä pohja-, ympäristö- ja vesitutkimuksia. Olemme jatkossakin läsnä paikkakunnalla; toimistomme palvelee siellä kuten tähänkin asti ja vierailemme vastedeskin halukkaiden tilaisuuksissa kertomassa hankkeesta. Työmaata valmistelevat työt alkavat Hanhikivellä aikaisintaan loppuvuonna 2012.

Seuraavan tärkeän askeleen Fennovoima ottaa vuonna 2012 tai 2013, jolloin valitsemme laitoksemme toimittajaksi Arevan tai Toshiban. Tarjouspyynnöt lähetettiin tänä kesänä ja tarjouksia odotetaan tammikuussa. Kun laitostoimittaja ja -tyyppi on päätetty, voidaan aloittaa maanrakennustyöt. Samalla täsmentyy koko hankkeen aikataulu.

Fennovoimalle on tärkeää, että suomalaiset yrittäjät ja teollisuus pärjäävät tulevissa tarjouskilpailuissa ja pääsevät mukaan hankkeeseen. Siksi olemme jo nyt auttaneet yrityksiä valmistautumisessa. Toimimme myös toiseen suuntaan ja autamme laitostoimittajaa yhteistyöhön suomalaisten kanssa.
Rakennushankkeemme on merkittävä Pyhäjoen seudun lisäksi koko Pohjois-Suomelle. Enimmillään voimalaa rakentaa 3000–4000 ihmistä. Laajalle alueelle tulee lisäksi valtavat välilliset vaikutukset. Ydinvoimalamme sen sijaan palvelee koko Suomea.

Fennovoimalla on 70 omistajaa, joista 69 on Suomessa toimivia yrityksiä: mukana on teollisuuden ja kaupan suuryrityksiä sekä kaksi kolmasosaa Suomen paikallisista sähköyhtiöistä. Epävarmoinakin aikoina on varmaa, että osakkaamme tarvitsevat sähköä toimintaansa ja asiakkailleen eli palvellakseen kaikkia suomalaisia ja pystyäkseen tulevaisuudessakin työllistämään ihmisiä.

Yhteistyöterveisin

Fennovoima
www.fennovoima.fi