BusinessOulun ajankohtaisimmat uutiset

Ennakointityö auttaa yritystä tunnistamaan liiketoiminnan mahdollisuudet – tai jopa säilymään hengissä

Ennakointityö auttaa yritystä tunnistamaan liiketoiminnan mahdollisuudet – tai jopa säilymään hengissä

BusinessOulun ENKKA-työpajat antoivat osallistujille mutkattomat työkalut ennakointityöhön.

ENKKA eli ”Ennakointiin perustuva kilpailukyvyn parantaminen” on BusinessOulun hanke, jonka tavoitteena on parantaa Oulun alueen yritysten mahdollisuuksia kohentaa kilpailukykyään sekä uudistaa liiketoimintaansa laadukkaaseen ennakointitietoon perustuen. Ennakointi on tulevaisuutta koskevan tiedon käyttämistä organisaation päätöksenteossa, olemassa olevien käsitysten haastamista ja erilaisten vaihtoehtoisten tulevaisuuksien pohtimista.

Hankkeen pilottivaiheessa mukana oli yrityksiä Oulu Automotive Cluster -toimialaklusterista. Kevään aikaan järjestetyissä työpajoissa osallistujayritykset saivat käyttöönsä usean toimijan yhteistyönä tuottamat analyysit tulevaisuuden toimintaympäristön kehityksestä jopa kahdeksan vuoden aikajänteellä.

Projektilla tavoitellaan onnistuneita päätöksiä liiketoiminnan uudistamisessa ja vahvistunutta resilienssiä. Tavoitteena on myös jäsentää käytetyt menetelmät siten, että työskentelyn, tarvekartoituksen ja palautteen perusteella voidaan muodostaa klusteripohjaisen ennakointityön toimintamalli, ja tarjota sitä jatkossa muidenkin toimialaklusterien käyttöön, kertoo projektipäällikkö Liisa Pietikäinen BusinessOulusta.

Ennakointityö haltuun yksinkertaisilla työkaluilla ja joustavalla mielellä

Kolmen työpajan kokonaisuuden suunnitteli ja toteutti globaalisti markkinatietopalveluja tarjoava tieto-, teknologia- ja konsultointiyritys M-Brain.

Ennakointityö on monen yrityksen kohdalla hyödyntämätön mahdollisuus, jolla voi saada kilpailuetua ja tunnistaa uudet liiketoiminta-alueet. Ennakoinnilla myös vältetään sudenkuoppia. Äärimmillään se on keino, jolla yritys säilyy hengissä, kertoo aiheesta kirjaakin työstävä VP, Business Development Nora Kärkkäinen M-Brainilta.

Työpajasarjan tavoitteena oli auttaa organisaatioita ottamaan ennakointityö itse haltuun.

- Tarjosimme perustietoa ennakoinnista, meidän tietolähteisiimme ja toimialakartoitukseen pohjautuvaa tutkittua dataa, sekä tietoa ja opastusta eri metodien käyttämisestä, kertoo työpajoja Kärkkäisen kanssa vetänyt Senior Consultant Soile Mäkinen.

Kolmesta työpajasta ensimmäisessä tarkasteltiin toimialan trendejä, toisessa työstettiin erilaisia skenaarioita. Kolmannessa ja viimeisessä työpajassa testattiin trendien ja skenaarioiden viemistä käytäntöön yrityksessä. Harjoitusten perusteella luotiin työkalupakki osallistujien käyttöön.

Osallistujat olivat hyvin innostuneita kuulemaan metodeista ja siitä, miten erityyppisissä yrityksissä tehdään ennakointityötä. Työpajoissa päästiin soveltamaan opittua omaan yritykseen, kertoo Kärkkäinen.

Osallistujat saivat työpajoista jäsennellympiä keinoja tarkkailla toimintaympäristöään. Skenaariotyössä he tekivät kolme erilaista skenaarioharjoitusta eli pohtivat vaihtoehtoisia tulevaisuuksia.

Työpajojen tarjoamat metodit sopivat pienellekin yritykselle tai jopa yksin tehtäväksi. Pienissä yrityksissä resursseista on pulaa ja usein aika menee operatiivisen toiminnan pyörittämiseen. Sitäkin suuremmalla syyllä kevyille työkaluille on tarvetta.

Käytännön työkalujen tarjoamisen lisäksi halusimme ennen kaikkea auttaa osallistujia laajentamaan ajatteluaan. Antaa heille uskallusta ajatella rohkeasti ja joustavammalla mielellä, kyseenalaistaa aiempaa ajattelua, kun maailma liikkuu johonkin suuntaan, kertoo Kärkkäinen.

”Mikseivät kaikki tee tätä?”

Automotive-klusterin 130 yrityksestä ENKKA-pilottiin osallistui seitsemän. Cluster Manager Eija Hämäläinen kertoo osallistujien olleen heterogeeninen joukko yhden miehen startupista pörssiyhtiön tytäryhtiöön.

Halusin auttaa yrityksiämme vahvistamaan sitä, missä olemme jo vahvoja: painetussa älykkyydessä, käyttöliittymissä ja testauksessa. Osallistujat edustivat eri osia tässä arvoketjussa suunnitteluvaiheesta tuotekehitykseen ja testaamiseen.

Hämäläinen kertoo miettineensä, mikseivät kaikki yritykset tekisi ennakointityötä. ENKKA-hankkeen käytännönläheiset työpajat kirkastivat entisestään ennakointityön tärkeyttä muuttuvassa maailmassa.

- Autotoimiala ei ole koskaan ollut näin isossa muutoksessa. Nimenomaan silloin pitää tehdä ennakointityötä, kun on sumuista ja epäselvää. Tulevaisuuttahan ei voi ennustaa, mutta varautua voi. Avainasia on valita oikeat asiat, joihin keskittyä oman yrityksensä kannalta, ja tehdä ennakointityötä järjestelmällisesti.

Hämäläinen huomauttaa, että viime vuosina isoja harppauksia ottaneista virtuaalisista bisneksentekomahdollisuuksista huolimatta Suomi on edelleen pieni ja kaukana.

- Ennakointityössä tulee tietoiseksi siitä, mitä kilpailijat tekevät globaalisti. Kaikilla toimialoilla asiakkaalla on aina useita mahdollisuuksia, vaikka itse täällä ajattelisimme, ettei meillä ole kilpailijoita. Ennakointityö kasvattaa realismia ja tuo nöyryyttä.

TactoTek ja Siili Auto: ”Hyviä työkaluja ja arvokkaita keskusteluja – yhteistyön voima on valtava”

Oulu Automotive Clusterin yrityksistä mukana olivat muun muassa TactoTek ja Siili Auto. Ennakointityö on kummassakin yrityksessä tuttua, mutta ENKKA-työpajat avasivat sen tekemiseen aivan uudenlaisia mahdollisuuksia.

TactoTek kehittää ja lisensoi muoviin valettua rakenteellista elektroniikkaa, IMSE®-teknologiaa, muun muassa autoteollisuuden tarpeisiin.

Käymme asiakkaittemme kanssa visiokeskusteluja siitä, miltä tulevaisuuden älykkäät pinnat autoissa näyttävät ja millaisia käyttöliittymiä autoissa tulee olemaan. Nämä keskustelut toimivat tärkeänä osana ennakointityötämme. Kestävä kehitys on sisäänrakennettu valmistusteknologiaamme, joten meille yksi tärkeitä seurattavia asioita on lainsäädäntö, kuten Ecodesign-direktiivi, joka tulee asettamaan vaatimuksia ympäristönäkökulman huomioonottamiseksi koko tuotteen elinkaaren ajalta. ENKKA-projektista saimme hyviä ja helppokäyttöisiä työkaluja ennakointityöhön. Lisäksi saimme hyvää oppia siitä, miten ennakointityötä tehdään järjestelmällisesti, kertoo tutkimusjohtaja Pälvi Apilo.

Siili Auto auttaa asiakkaitaan suunnittelemaan ja toteuttamaan innovatiivisia autojen digitaalisia käyttöliittymiä ja tuomaan niitä ketterästi markkinoille.

- Meille on erittäin tärkeää pystyä ennakoimaan tulevien teknologioiden käyttöönotto automaailmassa ja rakentaa omaa kyvykkyyttämme, jotta pystymme vastaamaan kysyntään heti lähtökuopissa. Siksi ennakointityökalujen ja järjestelmällisen ennakointityön haltuunotto kiinnosti kovasti. ENKKA-työpajojen asiantuntevilta kouluttajilta saimme hyviä toimintapoja omaan työkalupakkiin. Kaiken kaikkiaan projekti oli hyvä kokonaisuus, jossa päästiin sukeltamaan sekä oman että muiden yritysten tapoihin toimia, kertoo Siili Auton Director of Customer Success Timo Posio.

Sekä Apilo että Posio suosittelevat BusinessOulun tarjoamia palveluja niin ennakoinnin kuin muunkin yritystoiminnan kehittämisen tiimoilta.

BusinessOulu toteuttaa ansiokkaasti rooliaan Oulun yritysyhteisön avainmarkkinoijana ja verkostojen rakentajana paikallisesti ja globaalisti. Toisen työpajan aikana pääsimme vaihtamaan ajatuksia kasvotusten ennakoinnista muiden osallistujien kanssa, ja kävimme mielettömän tärkeitä keskusteluja. Yhteistyön voima strategisessa ennakoinnissa on valtava, toteaa Apilo.

Lisätiedot:

Liisa Pietikäinen
asiantuntija, avoimen innovaation palvelut, ennakointi
040 7050 473
Liisa.Pietikainen@businessoulu.com

Eija Hämäläinen
toimialakoordinaattori, projektipäällikkö (Automotive-klusteri), toimialakohtaiset palvelut: cleantech, kestävän teollisen liiketoiminnan kehittäminen
040 703 5761
eija.hamalainen@businessoulu.com

Ennakointiin perustuva kilpailukyvyn parantaminen -hanke on rahoitettu alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukemisen määrärahasta (AKKE) vuosina 2022-2023 Pohjois-Pohjanmaan liiton kautta.