BusinessOulun ajankohtaisimmat uutiset

BusinessAseman avajaisviikko täydessä vauhdissa

BusinessAseman avajaisviikko täydessä vauhdissa

Työllisyyden ja osaamisen kohtaamispaikka BusinessAsema avautui maanantaina 10. helmikuuta. Alkuviikon aikana on perehdytty työnhaun teemoihin ja älykiinteistön erikoisuuksiin. Loppuviikosta on tarjolla asiaa esimerkiksi yrittäjille ja digitaalisesta pienvalmistuksesta kiinnostuneille.

Kuva: Elektroniikka-alan opiskelija Ville Paananen katselee VR-laseilla virtuaalikirjastoa Playsignin ja Oulun yliopiston esittelypisteellä.

BusinessAseman avajaisviikkoa on vietetty vilkkaissa tunnelmisa. Kiinteistöteknologia houkutteli opiskelija Ville Paanasen paikan päälle tutustumaan.

”Teen diplomityötä tilan käyttäjäkokemusten keräämisestä, joten aihe osuu lähelle”, hän perustelee. ”Ajattelin myös laittaa CV:tä jakoon täällä oleville yrityksille.”

Tiistain älykiinteistöpäivässä ratkaisuineen esittäytyivät Collaprime, Sweco, Playsign, Valossa, Lindström, Oulun Digi, Haltian, Solita, Tieto, Siemens ja Oulun yliopiston Smart Campus.

Kuva: Älykiinteistöratkaisujen demoalueella riitti uteliaita. Swecon Timo Kuoppala esittelee BusinessAseman Virtual Site -mallinnusta. Takana Tiedon Heidi Patom kertoo BusinessAseman digitaalisesta kaksosesta.

Tieto on tehnyt BusinessAseman rakennuksesta digitaalisen kaksosen, jota tiistaina esitteli asiakaskoordinaattori Heidi Patom.

”Tiloissa on läsnäolosensorit ja ne näyttävät ruudulta, mitkä tilat ovat varattuina ja mitkä vapaina. Jokaisen tilan vuokraushinnan voi katsoa. Myös juna-aikataulut löytyvät”, Patom kertoo.

Projektipäällikkö Timo Kuoppala Swecolta puolestaan esitteli BusinessAseman Virtual Site -mallinnusta, jota voi hyödyntää esimerkiksi tilasuunnittelussa. Malli on luotu laserkeilauksen avulla.

Tiistaipäivän ohjelmaan kuului myös Oulun Seudun Uusyrityskeskuksen Minustako yrittäjä -infotilaisuus.

Maanantaina BusinessAsemalla kuultiin inspiroivia yrittäjätarinoita ja rekrytoitiin urakalla, kun hoiva-alan, taksi- ja logistiikka-alan sekä ravintola-alan avoimiin työpaikkoihin etsittiin tekijöitä. Lisäksi BusinessAsemalla räpsittiin CV-kuvia ja tuunattiin CV:t priimakuntoon asiantuntijoiden avustuksella.

Kuva: BusinessAseman sisäänkäynnillä konenäköratkaisu OuliO kerää hymyjä koko viikon ajan. OuliO:n on kehittänyt oululainen Valossa.

Avajaiset jatkuvat vielä lauantainakin

Tänään keskiviikkona BusinessAsemalla vietetään nuorten päivää. Luvassa on ohjelmaa nuorten yrittäjyydestä ja nuorten työllistämisestä. Ständeillä esittäytyy nuoria yrittäjiä pop up -kauppoineen. Tänään startataan myös Kesäyrittäjä-kampanja.

Huomenna torstaina teemana on yrityksen kehittäminen. Ohjelmaa on tarjolla niin aloitteleville yrittäjille kuin kasvua hakevien yritysten kehittäjillekin. Päivän aikana jaetaan tietoa BusinessAseman palveluista sekä yritysten kannalta keskeisimmistä kasvuteemoista, kuten kestävästä kehityksestä, kansainvälistymisestä ja digitalisaatiosta.

Kuva: Avajaisviikolla BusinessAseman toimijat ovat tavattavissa omilla ständeillään. Oulun Seudun Uusyrityskeskuksen yritysneuvoja Anneli Rinta-Paavola on valmis juttelemaan yrityksen perustamisesta kiinnostuneiden kanssa.

Perjantaina vietetään ystävänpäivää sydämellisissä tunnelmissa. FabLabin toimintaan voi tutustua ohjatusti ja valmistaa vaikkapa jotain sydämenmuotoista. Iltapäivällä lavalla esiintyy Lanai-duo. Alkuillasta KameOn-pelitapahtumassa pääsee pelaamaan tai katsomaan pelejä screeneiltä. Hercules Esport kertoo pelaamisesta e-urheiluna sekä tekemästään digitaalisesta nuorisotyöstä.

Lauantain FabLab-spesiaalissa oman elämänsä pellepelottomat pääsevät irti. FabLab on digitaalisen pienvalmistuksen työskentelytila, josta löytyy esimerkiksi 3D-tulostimia, jyrsimiä, ompelukoneita sekä laser- ja vinyylileikkuri. Lauantaina voi tulla kokeilemaan ja ideoimaan, mitä kaikkea välineillä pystyisi luomaan.

Tutustu ohjelmaan tarkemmin BusinessAseman verkkosivuilla.