BusinessOulun ajankohtaisimmat uutiset

BusinessAsemalla kohdataan jälleen

BusinessAsemalla kohdataan jälleen

Palvelupisteellä saa neuvontaa kaikissa yritys- ja työllisyysasioissa aikaa varaamatta. Paikalla on myös eri teemojen eksperttejä. Torstaisin yksinyrittäjiä ja oppisopimuskoulutuksesta kiinnostuneita neuvoo BusinessOulun asiantuntija Eija Hämäläinen. (Kuva: Anna Karppinen)

Työnhakijat, yrittäjät, yrittäjyyttä harkitsevat ja kouluttautumisesta kiinnostuneet saavat BusinessAsemalta entistä ehompaa palvelua. Kevään ja kesän aikana osaajien kohtaamispaikassa on tapahtunut monenlaisia muutoksia.

BusinessAsema avautui asiakkaille jälleen syyskuun puolivälissä. Kun ovesta Hallituskatu 36:ssa astuu sisään, voi suunnata suoraan palvelupisteelle. Tiskille saa tulla minkälaisen kysymyksen kanssa tahansa.

”Yhtenä päivänä tähän tuli vähän arastellen kaksi nuorta miestä. He kysyivät, mitä palveluja täällä onkaan. Kävi ilmi, että heillä oli pieni yritysidea”, kertoo asiakkuusneuvoja Jannika Leinonen 6Aika Osaamo -hankkeesta, jossa BusinessAseman palveluneuvontaa on kehitetty.

”Sain ohjata heidät suoraan uusyrityskeskuksen Tuija Aitto-ojan puheille, sillä uusyrityskeskus palvelee nykyään myös ilman ajanvarausta. He saivat ideoilleen tukea ja ohjausta saman tien. He sopivat myös uuden tapaamisen.”

Asiantuntijoiden pakeille pääsee sujuvasti, sillä katutasossa BusinessAsemalla toimivat BusinessOulun työllisyys- ja yrityspalvelut, TE-toimiston yrityspalvelut, OSAO Ovi, Yrityskylä Yläkoulu, Oulun seudun uusyrityskeskus ja 4H Business Lab.

Neuvontaa ja tapahtumia turvallisesti

Helmikuussa avautunut BusinessAsema ehti olla ennen korona-aikaa avoinna vain reilun kuukauden verran. Yhteyspäällikkö Helena Poukkanen toteaa, että ovien avaamista pitkän tauon jälkeen oli odotettu:

”Olihan se ihanaa. Keväältä oli hyviä kokemuksia, että BusinessAsemalla voimme yhdessä auttaa töitä ja tekijöitä kohtaamaan.”

Koronavarotoimia noudatetaan BusinessAsemalla. Palvelupisteellä on suojalasi, ja neuvojien käytössä ovat visiirit ja kasvomaskit, joita tapaamisissa tarjotaan myös asiakkaille. Käsidesiä on saatavilla.

Kokous- ja työskentelytiloihin otetaan aiempaa pienempi määrä ihmisiä. Valmennuksia, rekrytointitapahtumia ja työpajoja järjestettäessä turvaväleistä pidetään huolta. Useimpiin BusinessAsemalla järjestettäviin fyysisiin tapahtumiin voi osallistua myös verkon kautta.

”Kannattaa tutustua tapahtumatarjontaan BusinessAseman verkkosivujen tapahtumakalenterista”, Poukkanen vinkkaa.

Tämän syksyn uutuuksia BusinessAsemalla on esimerkiksi jokatorstainen JobCorner-tapahtuma, jossa yritykset pääsevät jututtamaan työnhakijoita ja rekrytoimaan osaajia.

Monia tapahtumia järjestetään kuitenkin edelleen kokonaan etänä. Myös neuvontaa työllisyys- ja yritysasioissa on saatavilla etänä.

Jotain uutta, jotain tuttua

BusinessAseman tilat Hallituskatu 36:ssa ovat laajentuneet tänä syksynä katutasosta myös toiseen ja kolmanteen kerrokseen. Yläkerran yrityshautomoissa on neuvontaa ja sparrausta tarjolla niin kasvuyrityksille, yritysidean hiojille kuin itsensätyöllistäjille.

Syyskuussa BusinessAseman toiseen kerrokseen muuttivat myös Työstartti ja työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu TYP.

Katutasossa jatkaa tuttuun tapaan digitaalisen pienvalmistuksen verstas FabLab, joka on maanantaista torstaihin varattavissa ryhmille ja yrityksille. Perjantaina FabLabiin on avoimet ovet.

”Siellä on käynyt jo monia yrittäjiä, koululaisryhmiä ja kuntouttavan työtoiminnan ryhmiä”, Helena Poukkanen kertoo.

Hän kannustaa kokeilemaan myös BusinessAseman viihtyisiä työtiloja tai varaamaan kokoustilan tapaamisia varten.

”Vähintäänkin kannattaa käydä kahvilla Antell Asemalla!”

BusinessAsema on avoinna maanantaista perjantaihin kello 7.30–16.30. Palveluneuvonta arkipäivisin kello 9–15. Yleisneuvonnan lisäksi paikalla on eri teemojen asiantuntijoita: tiistaisin voi tavata yritysneuvojia, keskiviikkoisin saa työllisyys- ja yrittäjyysneuvontaa englanniksi sekä venäjäksi, torstaisin annetaan vinkkejä yksinyrittäjyyteen ja oppisopimuskoulutukseen, perjantaina pisteellä neuvoo työhönvalmentaja. TE-palveluiden palveluohjaaja on tavattavissa palveluneuvonnassa keskiviikkoisin ja torstaisin.

Lue lisää palveluista ja tapahtumista: businessasema.com.