BusinessOulun ajankohtaisimmat uutiset

Brightplus ja Pieneläinkrematorio Pohjantähti kehittävät ympäristöystävällisiä uurnia lemmikeille

Brightplus ja Pieneläinkrematorio Pohjantähti kehittävät ympäristöystävällisiä uurnia lemmikeille

Yhteistyöprojektin tarkoituksena on kehittää ekologisen BrightBio®-teknologian avulla biohajoava lemmikkieläinuurna Oulunsalon Varjakassa toimivan pieneläinkrematorion uurnavalikoimaan.

Pieneläinkrematorio Pohjantähti Oy on Pohjois-Suomen johtava lemmikkieläinten tuhkaamo. Biohajoavan uurnan lisääminen uurnavalikoimaan on kiinnostanut yritystä jo pidemmän aikaa.

”Biohajoava uurna on tätä päivää. Kiinnostus ekologisuutta kohtaan on lisääntynyt, koska ympäristöystävällisyys on tullut viime vuosina vahvemmin ihmisten tietoon ja sen suhteen ollaan valveutuneempia kuin aiemmin. Myös itse henkilökohtaisesti olen kiinnostunut ekologisemmista vaihtoehdoista. Meidän tulee antaa tulevillekin sukupolville mahdollisuus nauttia puhtaasta luonnosta. Puhdas luonto on ainakin minulle itselleni henkinen pakopaikka ja sielunhoitoa parhaimmillaan”, kertoo Pohjantähden perustaja Tomi Tervo.

”Aika biohajoavan uurnan tuomiseen valikoimaan tuntui oikealta nyt, kun löysimme Oulun seudulta samanhenkiset ajatukset ja arvot jakavan yhteistyökumppanin. Brightplus on tällä saralla alansa edelläkävijä, ja haluamme tukea kotimaisia ja erityisesti oman kotiseudun toimijoita.”

Brightplus toteuttaa biopohjaisen lemmikkieläinuurnan käyttäen BrightBio®-teknologiaa. Tämän vihreän kemian teknologian avulla saadaan pienennettyä kiertotalousvajetta ja hyödynnettyä monien eri teollisuudenalojen sivuvirtoja, jotka käyttämättöminä päätyisivät takaisin luontoon jätteeksi. BrightBio®-lemmikkieläinuurna tarjoaa kestävän kehityksen mukaisen, 100% biopohjaisen ja biohajoavan vaihtoehdon, joka ei maatuessaan levitä tai jätä ympäristöön haitallisia kemikaaleja.

”On ollut hienoa tehdä yhteistyötä Pohjantähden kanssa ja huomata, miten yritysten arvot ovat kohdanneet sekä puhutelleet myös monia muita ympärillämme olevia. Hyödyntämättömien sivuvirtojen käyttö biohajoavissa uurnissa osuu erittäin hyvin nykyhetkeen, jossa jokainen tekee osansa säästääkseen maapalloa tuleville sukupolville”, kertoo Milja Hannu-Kuure, Brightplus Oy:n toimitusjohtaja.

”Uurnan suunnittelutyötä on viety eteenpäin vahvasti Tomin kokemuksien ja ammattitaidon avulla. Tämä on erinomainen esimerkki siitä, miten pystymme BrightBio®:n pohjalta innovoimaan uuden tuotteen alusta alkaen yhdessä asiakkaamme kanssa juuri heidän tarpeisiinsa.”

Ekologinen ja biohajoava lemmikkieläinuurnamallisto on tarkoitus saada Pohjantähden uurnavalikoimaan alkuvuonna 2021.

Pieneläinkrematorio Pohjantähti

Pieneläinkrematorio Pohjantähti Oy on vuonna 2015 perustettu pääasiassa Oulun talousaluetta palveleva Pohjois-Suomen johtava lemmikkieläinten tuhkaamo. Pohjantähdessä tuhkataan kaikenkokoisia lemmikkieläimiä tuotantoeläimiä lukuun ottamatta. Pohjantähden ideologiana on palvella asiakkaitaan niin kuin itse haluaisi tuhkaamon asiakkaana surun hetkellä palvelua saavan. Jokainen lemmikki on yksilö, ja jokaista lemmikkiä kohdellaan niin kuin omia lemmikkejä toivoisi kohdeltavan – hellyydellä sekä lemmikkiä ja omistajaa koko prosessin ajan kunnioittaen. Kotimaisuus on tärkeää Pohjantähdelle, ja yritys pyrkii hankkimaan kaikki tuotteet ja palvelut kotimaisilta toimijoilta, ensisijaisesti lähialueen tuottajia ja palveluntarjoajia tukien. Pohjantähdellä on myös avainlipun käyttöoikeus. Perustaja Tomi on paljasjalkainen oululainen, jolla on pitkä lemmikkitausta. Tomi on allekirjoittanut kennelliiton kasvattajasitoumuksen, sekä on Kennelliiton virallinen tunnistusmerkitsijä. Myös koirien kasvatustoiminnassa Tomi on ollut aiemmin mukana. Lisäksi Tomin vaimo Maria on eläinlääkäri ja tätä kautta koko eläinalaa voidaan kutsua Pohjantähdessä vankaksi elämäntavaksi.

Brightplus Oy

Brightplus on biopohjaisia materiaaleja valmistava suomalainen yritys. Valmistamme kestävän kehityksen ja kiertotalouden mukaisia materiaaleja monipuolisesti eri toimialojen kuten pakkausteollisuuden, maatalouden, rakennusalan, vapaa-ajan sekä arkkitehtuurin tarpeisiin. Tuotteisiimme kuuluu sulatyöstettäviä materiaaleja fossiilipohjaisten muovien korvaamiseen sekä myrkyttömiä ja vesipohjaisia pinnoitteita. Tuotteita innovoimme yhdessä asiakkaidemme kanssa, jotta ne sopivat suoraan heidän prosesseihinsa ja käyttötarkoituksiinsa. Materiaaliemme pohjana käytämme omaa vihreään kemiaan perustuvaa patentoitua BrightBio®-teknologiaamme, jonka avulla asiakasyrityksemme voivat hyödyntää materiaaleissaan mm. energia-, metalli-, metsä- ja kaivosteollisuuden sekä maatalouden sivuvirtoja, jotka muutoin päätyisivät hyödyntämättöminä takaisin luontoon. Tuotteemme vähentävät näin kiertotalousvajetta ja ovat yhteensopivia EU:n 2030 Green Deal -ilmastotavoitteiden ja hiilineutraaliuuden kanssa.

Lisätietoja:
info@brightplus.com
info@pek-pohjantahti.fi
http://www.pek-pohjantahti.fi/

Brightplus – Sustainable Side Stream Solutions
www.brightplus.com
@brightplusoy – LinkedIn | Facebook | Instagram