BusinessOulun ajankohtaisimmat uutiset

Allied ICT Finland kertoo näkemyksensä teknologia-aloille tarvittavista toimenpiteistä

Allied ICT Finland kertoo näkemyksensä teknologia-aloille tarvittavista toimenpiteistä

Pohjoismaiden suurin tutkimuslaitosten ja yritysten yhteenliittymä Allied ICT Finland on julkaissut ensimmäiset strategiasarjansa osat.

Strategiasarjan tarkoituksena on tuoda julki allianssiin kuuluvien korkeakoulujen yhteinen näkymä suomalaisten ICT-teknologioiden vahvuuksiin ja kehityskohteisiin. Nyt julkaistava ensimmäinen osa käsittelee langatonta tietoliikennettä, sen muutoksia ja merkitystä yhteiskunnalle ja elinkeinolle sekä valtionhallinnon roolia tavoitteiden saavuttamiseksi.

Numeroidut strategiasarjan osat käsittelevät ICT-teknologioiden ydinosaamista. Kaikkiaan suunnitteilla on yksitoista julkaistavaa osaa, joista ensimmäiset neljä käsittelevät mahdollistavia teknologioita ja loput seitsemän näitä teknologioita hyödyntäviä ja soveltavia toimialoja.

”Näkemyksemme on, että Suomea eniten hyödyttävät ICT-teknologiat ovat langaton tietoliikenne, ohjelmistot ja alustat, kyberturvallisuus ja tekoäly useine alaosioineen. Olemme vahvasti sitä mieltä, että näitä neljää peruskiveä hyödyntämällä Suomen taloudellinen kasvu ja teknologinen paikka globaalissa ja digitalisoituneessa maailmassa sijaitsee kärkipäässä”, kertoo Allied ICT Finlandin kansallisen ohjausryhmän puheenjohtaja Arto Maaninen Oulun yliopistosta.

Seuraavat osat julkaistaan 2019 syksystä alkaen aina loppukevääseen 2020.

Strategiasarjan julkaistut osat ovat ladattavissa Allied ICT Finlandin verkkosivuilta osoitteesta https://alliedict.fi/downloads.

Lisätietoja:

Langaton tietoliikenne: Kyösti Rautiola, VTT Oulu, kyosti.rautiola@vtt.fi
Ohjelmistot ja alustat: Kari Smolander, LUT Group, kari.smolander@lut.fi
Kyberturvallisuus: Martti Lehto, Jyväskylän yliopisto, martti.j.lehto@jyu.fi
Tekoäly: Sasu Tarkoma, Helsingin yliopisto, sasu.tarkoma@helsinki.fi

Allied ICT Finland on Pohjoismaiden suurin tieteen, tutkimuksen ja yritystoiminnan yhteenliittymä, joka toimii kymmenessä kaupungissa. AIF tavoittelee ICT-alaan ja sitä soveltavaan toimintaan, tutkimukseen ja tuotekehitykseen kohdentuvaa miljardiluokan pysyvää investointikasvua kansainvälisiltä rahoitusmarkkinoilta.

Lisätietoja:
Jaakko Sauvola, Executive Director, jaakko.sauvola@alliedict.fi