BusinessOulun ajankohtaisimmat uutiset

Ajankohtaista ydinvoimasta

Ajankohtaista ydinvoimasta

Fennovoima valitsi lokakuussa ydinvoimalansa sijoituspaikaksi Pyhäjoen Hanhikiven niemen. Ennen kuin alueella aloitetaan varsinaiset työt, tehdään monenlaisia tarkentavia tutkimuksia, joista saadaan tarvittavaa tietoa tulevien lupien hakemista sekä rakentamisen ja rakenteiden suunnittelua varten.

Hanhikiven niemellä tutkitaan ja mitataan useita eri asioita. Ensimmäiset lisätutkimukset ja -mittaukset on nyt aloitettu: merellä seurataan parhaillaan veden lämpötilaa, suolaisuutta ja sameutta.

Mahdollisimman pian aloitetaan merenpohjan luotaukset jäähdytysvesikanavien ja sataman suunnittelua ja vesilupahakemusten laatimista varten. Tämän vuoden aikana alkavat myös vesi- ja ranta-alueiden seuraavat pohjatutkimukset.

Ensi vuoden puolella monipuoliset lisätutkimukset ja -selvitykset jatkuvat. Laitosalueella selvitetään pohjavesiolosuhteita, tehdään maaperä- ja kalliotutkimuksia sekä erilaisia vesialueiden tutkimuksia. Niin ikään tehdään kalatalousselvitys ja aloitetaan erilaisia ympäristömonitorointeja sijoituspaikan alueella.

Fennovoima teettää selvitykset ja tutkimukset eri asiantuntijakonsulteilla. Tutkimusten aikatauluja tarkennetaan suunnittelun edistyessä.