BusinessOulun ajankohtaisimmat uutiset

Ainoa laatuaan! Kiimingin lukion Okko Pitkänen, 17, osallistui työnvarjostuspäivään BusinessOulussa

Ainoa laatuaan! Kiimingin lukion Okko Pitkänen, 17, osallistui työnvarjostuspäivään BusinessOulussa

Oulussa järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa Päivä Taitajana -työnvarjostuspäivä, jossa eri alojen ja ammattien taitajat ottivat nuoren päiväksi varjokseen.

Työnvarjostuspäivään kutsuttiin mukaan nuoria Oulun kaikista yläkouluista ja lukioista sekä työnantajia.

Okko Pitkänen oli yksi kuudesta nuoresta, joka pääsi tutustumaan BusinessOulun toimintaan päivän aikana. Hänen työelämäohjaajanaan toimi BusinessOulun ICT-toimialan asiakkuuspäällikkö Jussi Leponiemi.

– Tämä on todella mielenkiintoinen konsepti, jossa pääsee tutustumaan nykypäivän työelämään ja näkemään tulevaisuudenkin töitä. Jussin seurassa olen tänään päässyt seuraamaan esimerkiksi rahoituskokousta, jossa käsiteltiin yritysrahoituksia, Okko kertoo.

17-vuotias Okko on kerännyt jo laajempaa työkokemusta ja ollut kolmena edellisenä kesänä töissä, muun muassa kiinteistöhuoltoyrityksessä ja grillillä. Hänen tavoitteenaan on ollut katsella kesätyöpaikkoja eri aloilta – vaikka tulevaisuuden suunnitelmat ovat selkeät.

Kiimingin lukiossa opiskelevaa Okkoa kiinnostaa tulevaisuudessa juuri ICT-alalla työskenteleminen. Hän aikoo kirjoittaa ylioppilaaksi ensi keväänä ja hakea sen jälkeen ammattikorkeakouluun opiskelemaan ohjelmistokehitystä.

Hän kertoo, että lukiossa opinto-ohjauskurssin yksi osa-alue on käydä tutustumassa työelämään ja Päivä Taitajana -työnvarjostuspäivä palveli hyvin tätä tarkoitusta. Mukaan tarttui myös uusia ideoita.

– BusinessAseman FabLab on kiinnostava paikka, jonne voisin tulla uudestaankin, koska tykkään tehdä käsillä erilaisia asioita.

”Voisiko tämä olla oikea ala?”

BusinessOulun lisäksi työnvarjostuspäivään osallistui lukuisia muita oululaisyrityksiä ja -organisaatioita. Työn Taitajien järjestämän tapahtuman tavoitteena oli ennen kaikkea tuoda työelämä lähemmäksi nuoria aitojen työelämäkokemusten kautta: nuoret pääsivät tutustumaan eri alojen erityyppisiin osaajiin ja heidän työpäiviinsä.

Tällaista päivää ei ole tiettävästi järjestetty koskaan aiemmin, ja kokemus oli kaikin puolin ainutlaatuinen.

– Päivä Taitajana -työnvarjostuspäivän aikana nuori pääsi kurkistamaan häntä kiinnostavaan alaan ja sai yhden päivän ajaksi nimetyn ohjaajan itselleen. Tavoite on antaa uudella, ketterällä tavalla nuorelle ajatus siitä, voisiko tämä kyseinen ala olla juuri se ala, jolle hän lähtee opiskelemaan, kommentoi Eemeli Alanne, Oulun kaupungin yrittäjyyskasvatuksen kehittäjäopettaja.

– Yrityksillä ja organisaatioilla oli puolestaan mahdollisuus kertoa olemassaolostaan ja toiminnastaan nuorille sekä innostaa heitä alalle. Useassa yrityksessä ja organisaatiossa oli pohdittu päivän kulku ja nuorten tehtävät etukäteen, sanoo asiantuntija Tiina Haapaniemi BusinessOulusta.

Mukana työnvarjostuspäivässä olivat seuraavat yritykset ja organisaatiot: 1bar, BusinessOulu. Esko Systems, Henkilöstötieto Paloniemi, Hintan koulu, Hintan päiväkoti, KL Mechanics, MediaTek, Monetra Oulu, Nokia Networks and Solutions Oyj, Osuuskauppa Arina, Oulun 4h-yhdistys, Oulun kaupunki (Osaamiskeskus sekä sivistys- ja kulttuuripalvelut, ROHM Semiconductor, Sebitti, Talous ja Nuoret TAT. Technopolis, Topi-keittiöt Oulu ja Uki Arkkitehdit.

Okko, Nanna ja Anni osallistuivat työnvarjostuspäivään keskiviikkona BusinessAsemalla.
Kuvat ja teksti: Annakaisa Vääräniemi

Työn Taitajat on BusinessOulun ja Oulun kaupungin Sivistys- ja kulttuuripalveluiden yhteinen työelämäohjelma, jonka tavoitteena on vahvistaa nuorten työelämätaitoja ja Oulun seudun elinvoimaisuutta. Lisätietoja Päivä Taitajana -työvarjostustapahtumasta löytyy myös täältä.