For Media and Press

Ensimmäinen BusinessOulun yritysdelegaatio Brasiliaan

Ensimmäinen BusinessOulun yritysdelegaatio Brasiliaan

Pitkäjänteinen työ Manauksen talousalueen kanssa tiivistyy, kun oululainen yritysdelegaatio osallistuu näytteilleasettajina FIAM-messuille, joiden teemana on Teknologiat parempaan maailmaan.

Brasilian markkinat ovat maailman seitsemänneksi suurimmat bruttokansantuotteessa mitattuna. BusinessOulu on määrätietoisesti hakenut sopivia yhteyksiä eri toimialoille jo lähes vuoden ajan Brasilian ja erityisesti Manauksen markkinoista. Tämän vuoden kesäkuussa Oulussa kävi merkittävä delegaatio Manauksesta ja BusinessOulu ja Oulun kaupunki allekirjoittivat yhteistyösopimuksen alueen tärkeimpien toimijoiden kanssa. Yhteistyö konkretisoituu tulevalla viikolla, kun BusinessOulun johdolla ensimmäinen yritysdelegaatio osallistuu FIAM-tapahtumaan ja tapaa paikallisia yrityksiä ja alueen vahvoja instituutioita. 

Vierailu huipentuu FIAM-messuihin, jossa yritykset pääsevät esittelemään tarkemmin tarjontaansa paikallisille asiakkaille ja yhteistyökumppaneille. FIAM-messujen (Feira Internacional da Amazônia) yhteydessä järjestetään brasilialaisen nanoteknologia -webbiportaali MINAPIM:in seminaari, jossa suomalaiset tulevat myös olemaan näkyvästi esillä. Näille kahden vuoden välein järjestettäville messuille odotetaan yli 100 000 kävijää tänäkin vuonna.


Tarjolla ICT-, LifeScience- ja Cleantech-alan edustajille erinomaiset näkymät Brasilian markkinaan

Oulusta lähtevät yritykset ovat Offcode Oy, WhileOnTheMove Oy, GIN Oy ja  PAC-Solution Oy. Mainittu-jen yritysten lisäksi Hubconcepts Oy on mukana vahvistamassa konsulttina kansainvälisen yhteistyökeskittymän alkuvaiheen suunnitelmallista rakentamista.

  • Offcode Oy:n erikoisosaamisalueita ovat Linux-pohjaiset järjestelmät ja laitesysteemit, joissa käytetään Android, QT tai Meego -tyyppisiä käyttöliittymiä
  • WhileOnTheMove Oy myy NFC-teknologiaan perustuvia mobiili- ja tablet-sovelluksia
  • Global Innovation Network – GIN Oy kehittää ja myy tuotteita ympäristön ja ihmisten hyvinvoinnin tarkkailuun.
  • PAC-Solution Oy on kehittänyt ympäristöystävällisen PACS-vedenkäsittelyjärjestelmän kunnalli-seen ja teolliseen jäte- sekä käyttöveden käsittelytarpeisiin.
  • Hubconcepts Oy on erityisesti kansainvälisille markkinoille keskittyvä, innovaatioympäristöjen arviointiin, suunnitteluun ja toteutukseen erikoistunut koulutus- ja konsultointiyritys.

BusinessOulun toiminnassa pidetään ensiarvoisen tärkeinä oululaisyritysten ja potentiaalisten asiakkaiden ja kumppanien tapaamisia (matchmaking) myös kansainvälisesti. Tämä vierailu on osa BusinessOulun toteuttamia uusia markkina-avauksia, joilla vahvistetaan koko Pohjois-Skandinavian menestymistä.

Lisätietoja:
Janne Mustonen, Asiakkuuspäällikkö / ICT ja Nanoteknologia, 
045 - 675 2929, janne.mustonen@businessoulu.com