BusinessOulun ajankohtaisimmat uutiset

Oululaista osaamista ulkomaille viemässä - Kuulu Oy ja videotuotantoyhtiö Pohjonen Productions yhdistivät voimansa

Oululaista osaamista ulkomaille viemässä - Kuulu Oy ja videotuotantoyhtiö Pohjonen Productions yhdistivät voimansa

Cisco Systemsin* ennustuksen mukaan vuonna 2019 kaikesta nettisisällöstä 80 % koostuu videosisällöistä. Muutos on käsittämättömän suuri ja tulee vaatimaan markkinoijilta panostuksia videosisältöihin – eikä vain Suomessa, vaan globaalisti.

Siksipä digimarkkinointiin ja sosiaalisen median markkinointiin erikoistunut markkinointitoimisto Kuulu Oy ja videotuotantoyhtiö Pohjonen Productions yhdistivät tällä viikolla voimansa.

Kummallakin yrityksellä on vahva tahto tehdä kansainvälinen läpimurto. Molemmilla on myös asiakkaita ulkomailta. Viennin osuus liikevaihdosta on kuitenkin ollut tähän asti vielä maltillisen 10 % luokkaa. Yhdistämällä voimat haetaan nimenomaan huomattavasti vahvempaa kansainvälisyyttä. Digitalisaatio mahdollistaa tehokkaan kansainvälisen markkinoinnin ja myynnin ilman suuria investointeja.

Kumpikin yrityksistä on kasvanut nopeasti oman erikoisosaamisensa turvin.

- Näimme yhdistymisen järkeväksi, sillä yhdessä olemme paljon enemmän kuin kaksi pientä firmaa. Jos pienet suomalaiset aikovat menestyä maailmalla, erikoisosaamisen täytyy olla korkealla tasolla. Koulutukset ovat nyt ja tulevat olemaan iso osa toimintaamme, ja videon ja koulutuksen yhdistäminen helpottaa kansainvälistymistavoitteitamme paljon, kertoo Kuulun toimitusjohtaja Jonna Muurinen.

Pelkästään tämän vuoden aikana videon osuus nettiliikenteestä nelinkertaistuu Cisco Systemsin mukaan*. Loistavat videot jäävät harmittavan usein kuitenkin vain pienen porukan näkemiksi.

- Digimarkkinoinnin kuumin juttu on jo pitkään olleet videot. Videopuolella kuitenkin käytetään liian niukasti sosiaalista mediaa, joka levittäisi sisältöjä tehokkaasti oikeille kohderyhmille, kertoo toimitusjohtaja Jonna Muurinen.

Yritykset ovat kiitettävästi heränneet videon merkitykseen ja siihen, kuinka suuri merkitys videolla ostajalle on.

- Vaikka videot ovat tällä hetkellä tehokas tapa viestiä yrityksen tarinaa, pelkkä video ei enää riitä. Somemaailma on muuttunut yhä aktiivisemmaksi, joten videot tarvitsevat entistä tehokkaampaa somekampanjointia ja sometyökaluja. Nyt voimme yhdistää erityislaatuisen video-osaamisen digiosaamiseen ja saada asiakkaillemme todellista näkyvyyttä niissä paikoissa, jotka heille todella merkitsevät, toteaa Ville Pohjonen, Kuulun uusi videomarkkinoinnin johtaja.

Lisätietoja:

Jonna Muurinen, toimitusjohtaja, Markkinointiviestintätoimisto Kuulu Oy
jonna@kuulu.fi
+358 40 7574 736
@JonnaMuurinen

Ville Pohjonen, videomarkkinoinnin johtaja, Markkinointiviestintätoimisto Kuulu Oy
ville@kuulu.fi
+358 40 509 7129