Suurhankkeet 

Ydinvoima

Fennovoiman ydinvoimainvestointi mahdollistui kesällä 2010 eduskunnan periaatepäätöksen mukaisesti joko Simoon tai Pyhäjoelle. Fennovoima päätti sijaintipaikkakunnaksi Pyhäjoen lokakuussa 2011. Rakentaminen alkaa raivaus- ja infrastruktuuritöillä 2012. Muita rakentamistöitä, kuten satamalaitureita, huolto-, varasto- ja majoituskylärakennuksia tehdään vuosina 2013-2015.  Varsinaisen voimalan rakentaminen ajoittuu vuosille 2015-2020. Ydinvoimala alkaa tuottaa sähköä vuonna 2020.

Hankkeen kustannusarvio on noin 6 miljardia euroa. Rakentamisvaiheessa työmaalla on enimmillään 3000-4000 työntekijää.  Rakennusvaihe kestää 8-9 vuotta, ydinvoimalan käyttöikä on vähintään 60- jopa 80 vuotta ja purkuvaihe vie noin 10 vuotta. Kyseessä on siis kaikkiaan noin sadan vuoden ”projekti”.

Ydinvoimainvestoinnin vaikutukset ovat pysyviä sekä elinkeinorakenteeseen että aluetalouteen. Oulu tulee hyötymään hankkeesta merkittävästi sijaintinsa ja asemansa vuoksi. Osa työvoimasta, erityisesti suunnittelu- ja hallintohenkilöstöä, tulee asuttumaan Ouluun. Hanke tuo Oululle myös haasteita, mm. kunta- ja muun palvelutarjonnan järjestämisessä on huomioitava lisääntyvä työperäinen koti- ja ulkomainen muuttovirta.

Linkit
Fennovoima

JOUNI KÄHKÖNEN
yhteyspäällikkö
puh. 044 703 1320
etunimi.sukunimi@businessoulu.com