Oulussa luodaan elämyksiä

Ilman luovaa ajattelua ja rohkeaa yrittäjyyttä Oulu tuskin olisi teknologiakaupunkina maailman huippua. Toisaalta huipputeknologiaosaamisen yhdistyminen luovuuteen on synnyttänyt kansainvälisiä menestystarinoita. Luovuus ei Oulussa ole jäänyt puheen asteelle: kuluvan vuoden 2011 aikana noin 140 uutta luovan alan yritystä syntyy Ouluun. Täältä löytyy vahvaa osaamista peli- ja musiikkiteollisuudessa, arkkitehtuurissa, markkinointi- ja viestintäalalla ja digitaalisissa sisällöissä sekä verkkopalveluissa.

Luovat alat Oulussa:

  • Lähes 1000 yritystä (peliala ei mukana tässä)
  • Liikevaihto yli 250 miljoonaa euroa vuonna 2009
  • Yli 2200 työntekijää
  • Erityisesti osaamista löytyy: peliteollisuus, SaaS, verkkopalvelut

Oulussa ei pelaaminen pelota

Oululaisilla on selkeästi pelisilmää. Kulttuuriviennin ykköseksi kohonnut peliala on kasvanut Oulussa varteenotettavaksi liiketoiminnaksi. Vahvat ICT-juuret, panostus koulutukseen, sopivan rohkeat tekijät sekä innostava ilmapiiri ovat tehneet Oulusta nopeasti yhden pelien suunnittelun keskuksista.

Peliosaamisen yhdistäminen muihin tieteenaloihin on johtanut uudenlaisiin sovelluksiin esimerkiksi hyvinvoinnin, ympäristönsuojelun ja koulutuksen saralla. Liikkeen kontrollointiin kehitetty teknologia on vienyt kuntoilupelaamisen aivan uudelle tasolle. Täällä on syntynyt myös uusi, avoimen lähdekoodin virtuaalimaailma, realXtend, joka on ensimmäisiä 3D-internet ilmiöitä.

Oululaiset digitaaliset kauppapaikat palvelevat meillä ja maailmalla. Pohjoinen muotoilu on löytänyt hyvinkin erilaisia ilmentymiä, kun käsintehtyjä muotoilutuotteita voidaan levittää myyntiin myös verkon kautta.

Erilaisia verkkopalveluja- ja sisältöjä kehitetään luovassa Oulussa innolla. Oulussa luovuus on hauskasti hullua!

 

HEIKKI TUNKKARI
044 703 1399
etunimi.sukunimi@businessoulu.com