Skandinavian pohjoinen kasvukeskus - myös kaupan alalla

Oululaisten ostovoima on voimakkaassa kasvussa: vuoteen 2025 mennessä sen ennakoidaan kasvaneen jopa 50 % eli 500 m€. Oulu houkuttaa myös lähempää saapuvia, sillä netto ostovoiman siirtymä oli vuonna 2008 +15 %, erikoiskaupassa jopa +37 %. Kasvava ostovoima vaatii yhä laajempaa palveluntarjontaa ja monialaista osaamista. Oulun yksi keskeinen investointialue onkin keskustan liike-elämän kehittäminen. Oulun seudulla laskennallinen uuden liiketilan tarve vähittäiskaupassa vuoteen 2030 mennessä on jopa 530 000 km2.

Oulu sijaitsee oivallisessa logistisessa solmukohdassa. Lento-, raide- ja satamayhteydet avaavat Oulun kautta kulun Eurooppaan ja Barentsin alueelle. Lentoyhtiöitä, jotka liikennöivät Ouluun, on useita ja lentoaikataulut ovat kattavia. Noin 600 rahtialusta liikennöi Oulussa vuosittain, lisäksi raideyhteydet Venäjälle kasvattavat merkitystään. Pohjois-Skandinavian pääkaupunki Oulu on hyvin saavutettavissa myös teitse.

Oulussa on oivallettu verkkokaupan yhä kasvava merkitys. BusinessOulun VERCCO-hankkeen myötä tänne on kehittymässä osaamiskeskittymä, jolla luodaan Pohjois-Skandinavian ja Luoteis-Venäjän alueelle vetovoimainen verkkokauppakokonaisuus.

Kauppa ja palvelut Oulussa:

  • Noin 1800 yritystoimipaikkaa
  • Liki 10.000 työntekijää
  • Erityinen osaamisen alue: verkkokauppa

Oulu toivottaa matkailijat tervetulleiksi

Matkailijoiden määrällä mitattuna Oulu on Pohjois-Suomen merkittävin matkailukaupunki. Kansainvälisten matkustajien määrät ovat kasvaneet jopa reilut 10 % vuosivauhtia. Oulun lentokentän vuonna 2011 valmistunut laajennus edistää huomattavasti myös matkailua. Koko Pohjois-Pohjanmaan matkailutulon odotettaan nousevan lähemmäs 800 miljoonaan euroon vuoteen 2013 mennessä.

Oulun matkailun kehittämis- ja kansainvälistymishankkeet tuovat lisää investointeja ja toimijoita alueelle. Oulun matkailullinen vaikutusalue on laaja ja maakunnan luonnon monipuolisuus on helposti tavoitettavissa.

Oulun alueen matkailukohteet:

  • Keskusta
  • Nallikari
  • Hailuoto
  • Ii
  • Kiiminkijoki, Koiteli
  • Kierikkikeskus
  • Liminganlahti
  • Oulujoki
  • Raahe
  • Rokua
  • Syöte
  • Virpiniemen virkistysalue

 

JYRKI KEMPPAINEN
asiakkuuspäällikkö, kauppa ja palvelut, matkailu ja logistiikka
044 499 3296
etunimi.sukunimi@businessoulu.com