Logistisesti keskeinen sijainti

Oulu on pohjoisen Suomen keskuksena vireä ja yritysmyönteinen lähes 200 000 asukkaan kaupunki josta liiketoiminnan voi laajentaa lähimarkkina-alueille aina Pohjois-Skandinaviasta Barentsin alueelle. Kaupunki sijaitsee vain muutaman tunnin ajomatkan päässä strategisesti tärkeistä Ruotsin ja Venäjän markkinoista.

Oulussa on Suomen toiseksi vilkkain lentoasema ja lentoyhteys Oulusta Helsinkiin taittuu alle tunnissa. Ouluun lentävät Finnair, Blue1, airBaltic sekä Norwegian. Lentokentän laajennustyöt ovat käynnissä ja sen myötä Oulusta muotoutuu airBalticin lentoliikenteen merkittävä solmukohta. Tämä tulee lisäämään suorien kansainvälisten lentojen määrää.

Sataman avaama meritie maailmalle ja kaupungin läpi kulkeva rautatieverkosto pitää yhteydet auki muualle Suomeen. Oulun neljän sataman kautta liikennöi vuosittain noin 600 alusta, jotka palvelevat pääasiassa metsäteollisuutta ja suuryksikköliikennettä. Oulun satamat ovat Pohjanlahden pohjoisosan tärkein meriväylä Eurooppaan. Suunnitteilla olevat Pohjanmaan rataparannukset nopeuttavat tavara- ja henkilöjunaliikennettäkin.

Maan toiseksi suurimman monitieteisen yliopiston ja kansainvälisillä markkinoilla toimivien yritysten ansiosta Oulusta on tullut kansainvälisesti tunnettu teknologiakaupunki. Oulussa on sähköjohto- ja tietoliikennesolmu, joka takaa kuituyhteydet eri operaattoreiden kautta sekä Funet-runkoverkko joka kattaa korkeakoulupaikkakuntien IP-yhteydet maailman muihin tutkimusverkkoihin sekä avoimeen Internetiin.