Medialle - Lehdistötiedotteet ja materiaalipankki

Valopaalle merkittävä pääomasijoitus VNT Managementilta

Julkaistu 16.01.2013

VNT Management Oy on tehnyt kahden miljoonan euron suuruisen pääoma-sijoituksen oululaiseen Valopaa Oy:hyn. Valopaa kehittää ja valmistaa led-teknologiaan pohjautuvia valaistusratkaisuja vaativiin käyttökohteisiin.

Valopaan toimitusjohtaja Toivo Vilmi kertoo nyt toteutuneen sijoituksen vahvistavan merkittävästi yrityksen voimavaroja.

”Tämä mahdollistaa nopean kasvumme jatkumisen, pitkäjänteisen uusien tuotteiden kehittämisen ja markkinoinnin tehostamisen”, hän huomauttaa.

Vilmi sanoo VNT Managementin olevan Valopaan kannalta erinomainen pääomasijoittaja, sillä se on erikoistunut ympäristöteknologiaan, jonka avulla tavoitellaan muun muassa lisää energiatehokkuutta. VNT Managementilla on myös vankka kokemus sähköteknisten tuotteiden liiketoiminnasta. Lisäksi se tunnetaan vastuullisena sijoittajana.

Valopaa valmistaa led-valaisimia, älykkäitä led-valaisinjärjestelmiä sekä näiden teknologia-alustoja. Yhteistä sen kaikille tuotteille on energiatehokkuus, kestävyys, helppo ylläpidettävyys ja hyvä valaisunhallinta. Tuotteita on asennettu tuhansiin kohteisiin Suomessa ja ulkomailla – muun muassa valaisemaan katuja ja puistoja, siltoja ja alikulkuja, ulkotiloja ja pysäköintialueita sekä huoltoasemia ja teollisuustiloja.

Toimitusjohtaja Vilmin mukaan Valopaan toiminnan ja tuotteiden peruspiirteitä ovat suomalainen kehitystyö ja valmistus, teknologinen edelläkävijyys, oma teknologia-alusta sekä älykäs valaistuksen ohjaus.

”Valopaa sopii hyvin sijoitusstrategiaamme. Yrityksellä on jo merkittävää, kasvavaa liikevaihtoa. Markkina on niin ikään voimakkaasti kasvava. Pääomien lisäksi tuomme Valopaan kehittämiseen liiketoimintaosaamista ja kontaktiverkostoa”, toteaa VNT Managementin perustaja ja hallituksen jäsen Veijo Karppinen.

VNT Management Oy on suomalainen pääomasijoitusyhtiö, jolla on toimistot neljällä paikkakunnalla Suomessa sekä Saksan Münchenissä. VNT Management on yksi Euroopan ensimmäisiä cleantech-teknologiaan keskittyneitä pääomasijoitusyhtiöitä. Se hallinnoi kolmea rahastoa, joiden sijoituspääoma on yhteensä 152 miljoonaa euroa.

Lisätiedot:
Valopaa Oy
Toimitusjohtaja Toivo Vilmi, 050-5568326

VNT Management Oy
Veijo Karppinen, 040-8371210