Medialle - Lehdistötiedotteet ja materiaalipankki

Uudet ICT-osaajat kasvavat alakoulussa

Julkaistu 26.10.2016

Tutkimusten mukaan opintomenestys korreloi vahvasti sen suhteen, onko oppilaalla tiedossa unelma-ammatti vai ei, siksi on tärkeää, että eri ammateista ja aloista kerrotaan jo varhaisessa vaiheessa. Viime kesänä 150 alakoululaista tutustui ICT-alaan Choose ICT -hankkeen toimesta.

Alakoululaisille kurkkaus ICT-alan saloihin

Viime kesänä 150 alakoululaista pääsi leiriohjaaja Harri Hällin aloitteesta tutustumaan ICT-alaan Tiedekeskus Tietomaan tiedeleirien ohessa. Vierailutoimintaa organisoi Oulun kaupungin juuri alkanut Choose ICT -hanke

”Koska kyse oli Tietomaan tiedealasta kiinnostuneista leiriläisistä, halusimme ICT-alan yritysten kanssa näyttää heille, mitä mystinen ICT pitää sisällään. ICT-alan moniosaaja Bittium sekä vierailuja isännöineet Jari-Pekka Innanen ja Tommi Härmä ottivat hienosti tämän haasteen vastaan”, iloitsee kaupungin sivistys- ja kulttuuripalvelujen ja Business Oulun yhteinen koulu-yritysyhteistyön asiantuntija Satu Kaattari.

Harri Häll kertoo, että leiriohjelmiin sisällytetty yrityskohde pyrittiin pitämään salassa aina vierailupäivään saakka, jolloin he itse saivat selvittää tämän sanapelin avulla. Bittium Oyj osoittautuikin melko vaikeaksi selvitettäväksi tässä leikissä.

”Ensimmäisellä vierailukerralla me leiriohjaajat olimme yhtä jännittyneitä kuin leiriläisetkin – emmehän mekään tienneet tarkasti, mitä kaikkea Tommi oli meille siellä järjestänyt”, Häll väläyttää.

Vierailujen kaava osoittautui toimivaksi. Alkuun pidettiin yritysesittely, jonka yhteydessä vieraille tarjottiin makoisat kaakaot. Esittelyssä perehdytettiin mm. yrityksen toimialaan, historiaan, tuotteisiin, yhteistyökumppaneihin ja henkilöstöön. Työntekijöiden koulutustaustaa tarkasteltaessa matematiikka, vieraat kielet ja ehkä hieman yllättävästi myös äidinkieli nousivat vahvasti esille.

”Joidenkin ryhmien kanssa visioitiin hieman myös tulevaa, ainakin esineiden väliseen internetiin liittyen. Bittiumin johtoon kuuluva Innanen taisi tässä yhteydessä luvata, että mikäli kodeissamme ei ole kymmenen vuoden päästä kauppalistan kertovia jääkaappeja, hän tulee tuolloin samaan paikkaan ja syö hattunsa!”

Vetovoimatyö tuottaa tulosta

Yritysesittelyn jälkeen leiriläiset pääsivät tutustumiskierrokselle tutkimus- ja tuotekehityksen puolelle. Osa pääsi tutustumaan myös puolustusvoimille tuotettavaan viestintäteknologiaan osastolla, jolla Tommi Härmäkään ei saanut liikkua kuin saatettuna. Omien puhelimien käyttökielto, kulku tiukasti valvottujen ovien kautta sekä vierailijoiden kirjaaminen seurantavihkoon viestivät leiriläisille, että nyt ollaan todella salaisen äärellä.

”Ohjeistus kyllä taisi unohtua viimeistään siinä vaiheessa, kun leiriläiset pääsivät itse kokeilemaan tätä teknologiaa ja viestimään laitteilla keskenään. Osaston äänimaailman täytti leiriläisten keskinäinen viestintä, jota ei aina käyty niin rauhallisesti”, Häll muistelee kesän vierailuja.

Tutustumiskierroksia räätälöitiin tilanteen mukaan, ja osalle kierroksista leiriohjaajat eivät päässeet ollenkaan mukaan. Pieni pelko leiriläisten käyttäytymisen puolesta osoittautui aiheettomaksi, niin hyvin Härmä kollegoineen sai leiriläiset pidettyä aisoissa ja ihmettelemään kierrosten antia.

Vierailuun osallistuneiden lasten vanhemmilta saadun spontaanin palautteen mukaan ICT-alaa tutuksi tekevät yritysvierailut ovat osuneet maaliin ja innostus alaa kohtaan on herännyt.

”On tärkeää, että eri ammateista ja aloista kerrotaan jo varhaisessa vaiheessa, sillä kipinä tiettyä alaa kohtaan voi herätä jo alakoulussa. Tutkimusten mukaan opintomenestys korreloi vahvasti sen suhteen, onko oppilaalla tiedossa unelma-ammatti vai ei. Ehkäpä näistä nuorista jokunen huomaa, että ne vaikeat matikan läksytkin kannatta lukea, jos mielii töihin jännittäviin paikkoihin kuten Bittium”, Satu Kaattari kiteyttää.

Lisätietoja:

Choose ICT -vetovoimatyön koordinoija Satu Kaattari, satu.kaattari@ouka.fi

Miksi Choose ICT? Oulun seudulla tarvitaan reilusti uusia osaajia ICT-alalle. Vuoteen 2030 mennessä noin puolet alueella toimivista asiantuntijoista jää eläkkeelle, jolloin uusia asiantuntijoita tarvitaan jopa 7000 lisää. Uusi ala on monille tuntematon, siksi alueen yritykset näkivät tarpeen ICT-alan vetovoimahankkeen käynnistämiselle. Yritykset toteuttavat hanketta yhdessä BusinessOulun ja Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuuripalvelujen kanssa. Oletuksena on, että yhä useampi nuori voisi valita ICT-alan, jos tietäisi kuinka monipuolinen, kansainvälinen, hyväpalkkainen ja työllistävä ala on. Juuri käynnistyneellä Choose ICT -hankkeella viedäänkin ajantasaista viestiä oppiainevalintoja ja omaa urapolkuaan miettiville koululaisille toiminnan kautta, koulujen ja yritysten yhteistyöllä. Myös opetushenkilöstö saa toiminnan kautta tietoa ICT-alan monipuolisista mahdollisuuksista.