Medialle - Lehdistötiedotteet ja materiaalipankki

Tuulivoimaloiden paikkaselvitys Oulussa valmistunut

Julkaistu 24.05.2013

Oulun seudun ilmastostrategian ja Oulun ilmasto-ohjelman tavoitteena on pysyvä kasvihuonepäästöjen vähentäminen. Yhtenä keinona tavoitteen saavuttamiseksi on uusiutuvan energian käytön lisääminen. Myös Oulun energiapoliittisten linjausten mukaan tuulivoiman osuutta energiantuotannossa tullaan kasvattamaan.

Tuulivoimaloiden paikkaselvityksessä on kartoitettu parhaiten soveltuvat ja nopeimmin toteutettavissa olevat uusien tuulivoimaloiden sijoittumispaikat Oulun maa-alueilla. Selvityksessä on keskitytty alle kymmenestä tuulivoimalasta muodostuviin kokonaisuuksiin. Selvitys on tehty tarkastelemalla maankäytöllisiä ja teknis-tuotannollisia edellytyksiä sekä tunnistamalla tuulivoimaloiden keskeisiä ympäristövaikutuksia. Kyseessä on teollisen kokoluokan tuulivoimaloille soveltuvat alueet.

Oulussa on tällä hetkellä kahdeksan yli 1 MW:n tuulivoimalaa Riutunkarissa ja Vihreäsaaressa. Suomen tuulivoimayhdistyksen tietojen mukaan Oulun alueella on julkisesti vireillä kuusi tuulivoimahanketta, joista neljä sijoittuu merialueille ja kaksi maa-alueille. Tuulivoimaselvityksen yhteydessä tehtyjen analyysien perusteella tunnistettiin Oulun alueelta 10 tuulivoimatuotannolle soveltuvaa alueetta Ylikiimingissä, Haukiputaalla, Kiimingissä ja Yli-Iissä.

Valmistunut selvitys toimii yhtenä lähtökohtana tuulivoiman kehittämishankkeille Oulun alueella sekä Oulun uuden yleiskaavan laadinnalle. Selvityksen lähtökohdista johtuen alueiden toteuttamiskelpoisuuteen liittyy kuitenkin vielä epävarmuustekijöitä. Tunnistettujen kohdealueiden suunnittelu tuulivoimatuotantoon edellyttää yksityiskohtaisempaa suunnittelua ja selvitysten laadintaa mm. luontoon ja linnustoon kohdistuvien vaikutusten selvittämiseksi sekä mm. puolustusvoimien hyväksyntää tuulivoimarakentamiselle. Kohdealueiden kehittäminen edellyttää yhteistyötä maanomistajien kanssa, kaavoitus- ja lupamenettelyä sekä siihen kuuluvaa vuorovaikutteista suunnitteluprosessia alueiden asukkaiden ja muiden osallisten kanssa.

Selvityksen perusteella voidaan todeta, että tunnistettujen kohdealueiden lisäksi myös muualla Oulun alueella on potentiaalia tuulivoiman kehittämiseen laajoinakin aluekokonaisuuksina.

Lisätiedot:

Pasi Keinänen
asiakkuuspäällikkö, cleantech
pasi.keinanen@businessoulu.com
puh. 040 835 9135