Medialle - Lehdistötiedotteet ja materiaalipankki

Tulevaisuuden työelämä puhutti opettajien ja yritysten treffitapahtumassa

Julkaistu 09.12.2016

Marraskuinen koulun ja yritysten aamiaistreffitapahtuma kokosi Stockmannin vintille H2O – ravintolaan entistä suurilukuisemman joukkion tapaamaan ja keskustelemaan koulujen työelämäyhteistyöstä. Työelämän muuttuessa kiihtyvään tahtiin nuoret tarvitsevat ajankohtaista tietoa siitä, mitä kaikkea tulevaisuus tarjoaa alueellamme. Digitalisaatio tavoittaa jokaisen, mutta miltä työmarkkinat näyttävät, onko alueellamme esimerkiksi tarvetta ICT – osaajille? Näihin kysymyksiin vastailivat ICT – alan toimialapäällikkö Janne Mustonen BusinessOulusta ja Aulis Koivisto Ericssonilta.

- Meillä on Oulussa enemmän ICT – alan työpaikkoja kuin koskaan aiemmin. 15 vuoden kuluttua puolet osaajista jää eläkkeelle, ja pelkästään Oulun seudulla tarvitaan jopa 7500 uutta osaajaa, Mustonen totesi puheenvuorossaan. Alalla piilee upeita työmahdollisuuksia, joista nuorille tulee kertoa.

ICT:stä kuullaan monenlaista. Uutiskynnyksen ylittävät usein irtisanomiset, mutta positiivisista asioista puhutaan harmittavan vähän. Kokonaiskuvassa kuitenkin ICT ala kasvaa, heilahteluista huolimatta. Nopeasta vauhdista kertoo se, että tilaisuutta järjestettäessä Ericsson oli vielä Oulussa, sittemmin ilmoitettiin Oulun toimipisteen lakkauttamisesta ja 40 ihmisen irtisanomisesta. Aulis Koivisto rohkaisi kuitenkin katsomaan tulevaisuuteen myönteisin kiikarein:

- Tämä on työn luonne. Meidän jokaisen tulee muuttaa ajatusmaailmaamme niin, että pitkiä työuria ei enää ole kuten ennen. Silti meillä on paljon hyviä työmahdollisuuksia. Nuoret tarvitsevat tietoa, rohkaisua ja uskoa tulevaan. Kokonaisuudessaan Oulussa on huikeat näkymät ICT – alalla. Osaavan työvoiman perässä tänne tulee jatkuvasti uusia yritystoimijoita ja tästä meidän pitää kertoa nuorille, Aulis huomauttaa.

Mustonen vihjaili puheessaan pian saapuvista hyvistä uutisista, ja kohta tilaisuuden jälkeen saimme kuulla Altair-Sonyn tulosta Ouluun tuoden mukanaan vastaavasti kymmeniä työmahdollisuuksia. Viimeisen neljän vuoden aikana Ouluun on sijoittunut yli 20 ulkomaista ICT-alan yritystä tekemään korkean teknologian tuotekehitystä ja start-up -yrityksiä ja on syntynyt yli 300.

- Liike on jatkuvaa, mutta digityö on nuorille iso mahdollisuus, ja osaajia tarvitaan jatkossakin, vakuutti Mustonen.

Hyviä kokemuksia jaettiin aamiaisen äärellä

Vuosi sitten ensimmäisen kerran järjestetty aamiaistreffitilaisuus on poikinut jo paljon yhteistyötä koulujen ja yritysten välille. Yrittäjyyskasvatuksen asiantuntija Helena Poukkanen BusinessOulusta avasi tilaisuuden haastattelemalla opettajia ja yrittäjiä kuluneesta vuodesta.

- On mukavaa kuulla edellisten treffien antaneen eväitä monipuoliseen yhteistyöhön. Opettajien vuosi sitten jakamat yrittäjyyskasvatuskokemukset ovat innoittaneet uusiin kokeiluihin monella koululla. Eniten on toteutettu vierailuja eri teemoissa, mikä onkin helppo tapa tehdä yhteistyötä. Opettajien kommenteissa esille nousivat kuitenkin myös laajemmat monialaiset kokonaisuudet, joissa yritys voi antaa idean oppimiskokonaisuudelle tai olla mukana vaikka sen loppuhuipennuksessa, Helena vetää yhteen haastattelujen antia.

Oppilaille uudenlaiset tavat opiskella antavat erilaisia mahdollisuuksia löytää ja kokeilla omaa osaamistaan. Demola-TET -kokemuksistaan tilaisuudessa kertoneet Ritaharjun koulun yhdeksäsluokkalaiset Angelika Oksa, Alina Pöyskö ja Niklas Leppälä olivat tyytyväisiä tavanomaisesta kouluarjesta poikkeavaan opiskeluun, jossa paneuduttiin mm. oman luovuuden käyttöön ja ideointiin. Oppimisjaksolta jäi kaikille mieleen monia onnistumisen kokemuksia.

Nuorisotakuusta toimeen -hankkeen Demola-TET -kokeilu on peruskoululaisten innovatiivinen oppimisympäristö, jota toteuttaa Demola Oulu yhdessä Luovan Laboratorion kanssa.

Yhteistyö osana opetussuunnitelmaa

Tilaisuudessa valotettiin myös teemaan liittyviä perusopetuksen tavoitteita koulu-yritysyhteistyön asiantuntijan Satu Kaattarin toimesta.

- Uusi opetussuunnitelma tarjoaa monenlaisia mahdollisuuksia yrittäjyyskasvatuksen ja työelämäyhteistyön toteuttamiseen. Nyt jokaiselle koululle on nimetty yhteyshenkilö, jonka tehtävänä on toimia linkkinä työelämäyhteistyön ja yrittäjyyskasvatuksen puitteissa koulun oppilaiden suuntaan, Kaattari kertoi puheenvuorossaan.

Koulujen toteuttamia yhteistyömalleja kootaan jatkuvasti täydentyvään, opettajille suunnattuun www.minunpolkuni.fi –verkkosivustoon. Sivuilla kerrotaan tarkemmin eri vuosiluokille suunnatuista toimintamalleista ja käytännön toteutuksista, joista voi ammentaa ideoita koulujen ja työelämän välisen yhteistyön tiivistämiseksi.

Aamiaistreffit toteuttivat:

Oulun kaupungin Sivistys – ja kulttuuripalvelut:
Nuorisotakuusta toimeen -hanke, Pauliina Pernu, pauliina.pernu@ouka.fi
Yrittäjyyskasvatuksen kehittäminen Pohjois-pohjanmaalla ESR -hanke, Satu Kaattari, satu.kaattari@ouka.fi

BusinessOulu:
Helena Poukkanen, helena.poukkanen@businessoulu.com