Medialle - Lehdistötiedotteet ja materiaalipankki

Temotek-konserni voitti Stiiknafuulia-yrittäjäpalkinnon

Julkaistu 08.04.2014

Vuoden 2013 Stiiknafuulia-yrittäjäpalkinto myönnettiin Oululaiselle Temotek-konsernille. Palkinnon myöntää BusinessOulu liikelaitoksen johtokunta. Myöntämisperusteissa todetaan, että Temotek-konsernin toiminta perustuu asiakaslähtöisyyteen ja kokonaisvaltaiseen palveluun, jossa kunnioitetaan asiakasta sekä toimitaan asiakkaan parhaaksi niin, että asiakas tuntee yrityksen olevan luotettava kumppani. Yrityksen toiminta perustuu myös ansioituneesti jatkuvaan uusien toimintatapojen ja ideoiden etsimiseen rakennusalalla, omaan henkilöstöön ja pitkäaikaisiin liikesuhteisiin.

Temotek-konserni muodostuu Temotek Oy.stä ja Temotek Palvelut Oy:stä. Temotek Oy on monialarakentaja, jonka osaaminen kattaa niin asuin-, teollisuus-, toimitila- kuin julkistenkin kohteiden rakentamisen. Temotek Palvelut Oy on puolestaan muutos-, ja korjausrakentamisen ammattilaisen, jonka erityisosaamista on rakentamispalvelujen toteuttaminen haastavissa ympäristöissä ja aikatauluissa usein asiakkaan oman toiminnan keskellä. Temotek Palvelut Oy toimii Oulun lisäksi Helsingissä ja Tampereella.

Temotek-konserni haluaa kiittää kaikkia asiakkaitaan, yhteistyökumppaneitaan ja omaa henkilöstöään siitä, että yritys on palkittu Oulun kaupungin vuoden 2013 Stiiknafuulia-yrittäjäpalkinnolla.

Lisätietoja:

Temotek Oy:n toimitusjohtaja Mikko Raappana, puh 050 357 7000,
mikko.raappana@temotek.fi

Temotek Palvelut Oy:n toimitusjohtaja Antti Holmi, puh. 050 357 7007,
antti.holmi@temotek.fi