Medialle - Lehdistötiedotteet ja materiaalipankki

Talven 2017 superviikonloppu tuo Oulun Raksilaan jopa 15.000 kävijää

Julkaistu 03.01.2017

Helmikuun viimeinen viikonloppu on Oulun Raksilassa todellinen talviurheilun superviikonloppu.

Viikonlopun avaa 24.2. perjantai-iltana Kärppien kotiottelu. Lauantaina 25.2. aamulla starttaa perinteinen Oulun Tervahiihto, jonka maali on 13 vuoden tauon jälkeen tuotu Raksilaan. Maalialue sijaitsee Ouluhallin takana puistoalueella. Lauantaina ja sunnuntaina järjestetään vielä Raksilan pesäpallostadionilla moottorikelkkojen Stadion Snowcrossin SM-kilpailu. Lisäksi Ouluhallin messuaukiolle nousee viikonlopun ajaksi Ski Expo ja Winter Expo -messut.

Järjestäjät odottavat tapahtumien keräävän Raksilaan yhteensä jopa 15.000 kävijää.

Tervahiihdon maali Raksilassa

Oulun Tervahiihto on maailman vanhin yhtäjaksoisesti järjestetty pitkän matkan hiihto. Hiihto järjestetään nyt jo 128 kerran.

Tervareitistö kunnostettiin vuonna 2011 kesä- ja talvikäyttöä varten. Maaliskuussa 2015 Tervahiihto palasi juurilleen, kun hiihto hiihdettiin Oulujoen vartta pitkin Utajärveltä ja Muhokselta Ouluun. Näin tapahtui viimeksi 1950 -luvulla. Helmikuussa 2017 tehdään taas historiaa, kun Tervareitistöä pitkin hiihdetään ensimmäistä kertaa Ouluhallille saakka.

Pisimmillään Tervahiihto on ollut 90 kilometrin mittainen. Nyt pisin matka lähtee Utajärveltä ja on pituudeltaan 86 kilometriä. Muhoksen Korkalanvaaran hiihtostadionilta tapahtuu 53 kilometrin lähtö ja lyhin, 22 kilometrin matkan lähtöpaikka sijaitsee Oulun Sankivaarassa. Noin 3 kilometriä ennen maalia ylitetään Oulujoki uutta Poikkimaantien sillan kevyenliikenteen väylää pitkin.

Hiihtää voi perinteisellä tai vapaalla hiihtotyylillä ja sarjoina ovat kilpa-, kunto- ja retkisarjat. Retkisarjassa ei oteta aikaa. Lisäksi uutuutena on Perhesarja (2aik. + 2 lasta), jossa perhe hiihtää joukkueena.

Ensimmäiset lähdöt tapahtuvat jo aamulla kello 8.00 Utajärveltä ja Muhokselta. Viimeisin lähtö on kello 13.30 Sankivaarasta vapaan tyylin 22 kilometrin lähtö. Niin sanottu päälähtö tapahtuu Utajärveltä kello 10.00, kun kilpasarjalaiset starttaavat 86 kilometrin matkalle vapaalla tyylillä. Hiihtäjien pääjoukko saapuu maaliin kello 12-16 välillä. Viimeisimmät ovat maalissa noin kello 18.30 aikaan.

Palkinnot sarjojen parhaille jaetaan kello 14.30 ja kello 16.30 Ouluhallissa.

Pääkilpailukeskus sijaitsee Ouluhallilla, jossa on myös kaikille avoin Ski Expo. Yleisöllä on vapaa pääsy Ski Expoon perjantaina 24.2. kello 12-20 ja lauantaina 25.2. kello 11-18.

Lauantaina, varsinaisena Tervahiihtopäivänä, myös perheen pienimmille on mukavaa puuhaa Ouluhallin piha-alueella kuten myös Ouluhallin sisällä.

Tervahiihto on osa Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaa

Tervahiihto on maailman vanhin yhtäjaksoisesti järjestetty massahiihtotapahtuma, joka perinteikkyydessään on upea lisä Suomi 100 juhlavuoden ohjelmatarjontaan. Suomi 100 -hengessä Utajärven lähtöalueella järjestetään lauantaina 25.2. klo 10.10 alkaen perinnehiihto, jossa alueemme entiset arvokisa- ja maajoukkue-edustajat hiihtävät perinteisillä hiihtovälineillä. Reitin varrella olevilla huoltopisteillä historia näkyy muun muassa entisajan vaatetuksena ja maalialueella esitellään Tervahiihdon ja Suomen historiaa muun muassa kuvien ja musiikin keinoin.

Kautta aikojen ensimmäinen stadion snowcrossin SM-kilpailu Raksilan pesäpallostadionilla

Stadion Snowcross-kilpailu ajetaan lauantai-iltana 25.2.2017 klo 18 alkaen ja se on samalla ensimmäinen koskaan Suomessa järjestetty Stadion Snowcrossin Suomen Mestaruuskilpailu. SM-titteli on avoin ja siksi paikalle odotetaan kaikki Euroopan parhaat kuljettajat.

Edellisiltana järjestetään Ruotsin Bodenissa vastaava kansallinen Stadion Snowcross - kilpailu ja koko Euroopan huippukuljettajien kolonna saapuu sieltä Ouluun lauantaiksi.

SM-kilpailu koostuu useasta alkuerästä, joista kuljettajat keräävät pisteitä. Kahdeksan eniten pisteitä kerännyttä pääsee suoraan Finaaliin ja kymmenen seuraavaa Last chance erään. Sen neljä parasta pääsee vielä Finaaliin. Illan viimeinen lähtö on SM-Finaali, jossa 12 kuljettajaa ratkaisee Suomen Mestaruuden. Sen jälkeen taivaan valaisee ilotulitus.

Ennen SM-kilpailua lauantaina päivällä ajetaan klo 14 alkaen erillinen Dominator -rahakilpailu, jossa samat huippukuljettajat ajavat toisiaan vastaan pareittain lyhyen sähäkän erän. Kilpailu on armoton, sillä vain voittaja pääsee jatkoon häviäjän joutuessa katsomoon. Kilpailua jatketaan niin kauan, kunnes selvillä on kolme parasta kuljettajaa. Kiihkeän finaalin voittajalle on tarjolla 1.000 euron rahapalkinto.

Sunnuntaina klo 12 alkaen ajetaan kansallisten luokkien kilpailut. Silloin radalle pääsevät niin nuoret, naiset, veteraanit, kuin harrastekuljettajatkin. Sunnuntain kovimpana luokkana ajetaan Semi-Pro -luokan kuuma kilpailu.

Molempina päivinä kilpailujen tauoilla nähdään monenlaista väliaikaohjelmaa.

Winter Expo yleismessut Ouluhallin messuaukiolla

Ouluhallin messuaukiolle järjestetään viikonlopun ajaksi Winter Expo -yleismessut. Messuilta löytää monenkirjavaa ja mielenkiintoista nähtävää, koettavaa ja messutarjouksia aina moottorikelkoista kosmetiikkatuotteisiin.

Winter Expo messualueelle on yleisöllä vapaa pääsy lauantaina klo 18 asti ja sunnuntaina koko päivän.

Lisätietoja tapahtumista:
www.tervahiihto.fi
www.snowcrossoulu.com