Medialle - Lehdistötiedotteet ja materiaalipankki

Startuppeja autetaan konkreettisesti käteisellä

Julkaistu 28.05.2015

Kolmatta kertaa järjestettävä Midnight Pitch Fest on 2-päiväinen monialainen startup-festivaali, jonka osallistujaryhmät koostuvat startupeista, merkittävistä sijoittajista ja puhujista sekä yrityksistä, innovaattoreista ja opiskelijoista. Tapahtuma järjestetään Oulun Kaupungin teatterilla 11-12.6.2014.

Jälleen kerran halutaan nostaa yrittäjyyden profiilia ja auttaa eri vaiheessa toimivia startuppeja. Tapahtuma on perinteisesti ollut myös rento ja sen rock-henkisyys korostuu, kun tarjontaa on jämäkän bisnessisällön lisäksi myös viihteessä: torstai-illan kruunaa viime vuotiseen tapaan iltabileet.

Startup-yrityksille tarjoutuu upea mahdollisuus saada näkyvyyttä, pitsata ideoitaan sijoittajille sekä hyödyntää tapahtuman suoraa matchmaking-palvelua sijoittajatapaamisiin. Vastavuoroisesti sijoittajat saavat yhdellä kattauksella tutustua suureen ryhmään yrityksiä ja liikeideoita. Viime vuotiseen tapaan lisäsisältöä tuo myös aivan uusiin ideoihin painetun älyn saralla keskittyvä PrintoCent InnoFest ideakilpailu. Luonnollisesti tapahtuma tarjoaa kaikille osallistujille mainion tilaisuuden verkostoitua ja löytää mahdollisia yhteistyökumppaneita tai työntekijöitä.

Startuppien ilmoittautuminen tapahtumaan on vielä käynnissä 3.6 asti ja viime vuotisen tapaan yrityksiä on jo tähän mennessä hakenut todella monelta alalta ja useammasta eri maasta. Midnight Pitch Fest Ry:n valintatoimikunta suosii yrityksiä, joiden liikeidea perustuu kasvuun skaalautuvuuden ja kansainvälisten markkinoiden tavoittamisen kautta.

Poikkeukselliset palkinnot

Midnight Pitch Fest ry on voittoa tavoittelematon järjestö, joka toimii tiiviisti talkoovoimin valittujen yhteistyökumppaneiden kanssa. Tänä vuonna merkittävän panoksen startuppien tukemiseen tuo vakuutusyhtiö LähiTapiola, jonka tukemana valittu startup saa useiden tuhansien eurojen arvoisen palvelupaketin.

- Vuoden 2015 Midnight Pitch-fest kokonaisuus on LähiTapiolan tyyppiselle aktiiviselle toimijalle erinomainen näköalapaikka nähdä, kokea, tutustua ja linkittyä uusien yritysten, innovaatioiden tekijöiden ja tulevaisuuden liiketoimintojen kanssa, summaa yksi pääyhteistyökumppaneista Lähitapiola Pohjoisen liiketoimintajohtaja Ilkka Herva.

Palkintoja on muitakin per kategoria ja koko pitsauskisan voittaja saakin tänä vuonna poikkeuksellisen suuren summan käteistä eli 10 000 euroa. Summaan päädyttiin kuulemalla edellisvuosien palautetta startupeilta ja ymmärtämällä heidän alkuvaiheen rahoitustarpeensa kriittisyyden.

Lisätietoa tapahtumasta:

www.pitchfestoulu.com
www.printocentinnofest.com

Christian Sundell, pj Midnight Pitch Fest Ry.
christian.sundell@pp.inet.fi
+ 358 40 521 4102

Sari Päivärinta, media & PrintoCent InnoFest
sari@pitchfestoulu.com
+358 400 711 777