Medialle - Lehdistötiedotteet ja materiaalipankki

Puolijohdejätti ARM sijoittui yritysostolla Oulun ekosysteemiin

Julkaistu 30.08.2013

Oululaisen StartUp-yrityksen Sensinode Ltd:n siirtyminen osaksi ARM ekosysteemiä tuo Ouluun yhden maailman tunnetuimista elektroniikka-alan yrityksistä. ARM on brittiläinen 1 miljardin dollarin teknologiajätti, jonka palveluksessa on 2500 ihmistä eri puolilla maailmaa.

ARMilla on halu kasvaa ja kehittää toimintojaan Oulussa, josta muodostuu yhdessä muiden yritysten kanssa tulevaisuuden internetin kehittämiskeskus.

Sensinoden perustaja ja teknologiajohtaja Mikko Saarnivalan mukaan ARMin suojissa oululainen teknologiaosaaminen saa maailmanlaajuiset markkinat. Oulu pääsee osaksi ekosysteemiä, joka on läsnä käytännössä kaikissa tulevaisuuden elektroniikkatuotteissa ja entistä konkreettisempaa ”Internet of Things” –kehitystyötä.

Perinteisesti ARM on kasvanut yrityskauppojen kautta, eikä Ouluun asettuminen poikkea sen strategiasta.
- Tarkoitus on yli kaksinkertaistaa henkilöstön määrä vuoden 2014 loppuun mennessä, Saarnivala kertoo lähitulevaisuuden suunnitelmista.

ARM toimii 10 vuoden tähtäimellä ja satsaa Ouluun. ARMin normaali tapa kasvaa perustuu partneriverkostoihin ja kasvun jatkumisen turvaamiseen paikallisesti. Esimerkiksi Norjan Trondheimissa, Ruotsin Lundissa, Saksan Münchenissä tai Ranskan Sophia Antipolisissa ARM:n yritysoston kautta kautta kasvu on kiihtynyt kehittämällä paikallisia innovatiivisia yrityksiä.

Teknologiajohtaja Zach Shelbyn mukaan ARM:n ja Sensinoden yrityskulttuurit sopivat erinomaisesti yhteen. Molemmat ovat ohjelmistojen lisensoijia ja tottuneita partnereiden kanssa toimimiseen.

Zach Shelby
Director of Technology
ARM Internet of Things BU
www.arm.com
Zach.Shelby@arm.com
mobile: +358 40 779 6297
Skype: zdshelby
LinkedIn: fi.linkedin.com/in/zachshelby/

Mikko Saarnivala
Founder and CTO, Sensinode Ltd
Mikko.Saarnivala@sensinode.com
+358 10-387-8686
LinkedIn: fi.linkedin.com/in/mikkosaarnivala

Janne Mustonen
Asiakkuuspäällikkö, ITC-toimiala, BusinessOulu
+358 45 675 2929
janne.mustonen@businessoulu.com
www.businessoulu.com