Medialle - Lehdistötiedotteet ja materiaalipankki

Oulun OP mahdollisti Otto.-automaatin Oulun lentoasemalle

Julkaistu 19.03.2012

Uusi Otto.-automaatti otettiin virallisesti käyttöön keskiviikkona 14.3.2012 Oulun lentoaseman uusissa tiloissa.

Lentomatkustajat ovat jo vuosien ajan kaivanneet rahannostopaikkaa Oulun lentoasemalle.

- Tänä päivänä pääosa käteisestä rahasta nostetaan lähes yksinomaan automaateista ja lentomatkustajat ovat tottuneet siihen, että automaatti löytyy lähes jokaiselta lentokentältä. Automaatin puuttuminen on aiheuttanut harmia todella monelle, toteaa Oulun OP:n toimitusjohtaja, kauppaneuvos Timo Levo.

Oulun lentoaseman päällikkö Pekka Mäntysen mukaan Otto.-automaatin saaminen Oulun voimakkaasti kehittyvälle lentoasemalle on hyvin myönteinen ja kauan odotettu asia.

- Hienoa että voimme täyttää yhden yleisimmistä toiveista ja tarjota asiakkaillemme Otto.-automaatin palvelut. Osoitan arvostavat kiitokseni Oulun OP:lle, joka pankkiautomaatin sijoittamisen muodossa täydentää lentoasemamme kehittyvää palvelutarjontaa.

Vaikka matkustajamäärät Oulun lentoasemalla ovat olleet hurjassa kasvussa, neuvottelut Automatia Oy:n kanssa Otto.-automaatin saamiseksi lentoasemalle olisivat tyssänneet ilman Oulun OP:n sinnikkyyttä.

- Oulun OP haluaa kantaa vastuuta toimintaympäristöstään ja meillä on aito halu kehittää oman alueemme elinvoimaisuutta. Olemme iloisia voidessamme helpottaa matkustavaisten arkea kustantamalla Otto.-automaatin Oulun lentoasemalle, Levo kertoo.

Lisätietoja
Oulun OP, toimitusjohtaja Timo Levo, puh. 040 580 1434

Oulun OP on yksi Suomen suurimpia osuuspankkeja ja kuuluu suomalaiseen OP-Pohjola-ryhmään. Palvelemme pankki- ja vakuutusasiakkaitamme verkossa ja puhelimessa sekä 17 konttorissa ja kolmessa palvelupisteessä 11 kunnan alueella. Oulun OP:n omistavat sen omistajajäsenet, joille pankki maksaa tuloksestaan OP-bonusta.