Medialle - Lehdistötiedotteet ja materiaalipankki

Oulun alkavien yritysten korkea taso yllätti New Yorkissa

Julkaistu 06.06.2012

Suomen New Yorkin pääkonsulaatissa tiistaina järjestetyssä oululaisten alkuvaiheen yritysten esittäytymisessä vieraat olivat yllättyneitä Oulun startup-yritysten kovasta tasosta.

- Kymmenen mukana olleen yritysten presentaatiot olivat hyvin valmisteltuja ja yrityksiä pidettiin kiinnostavina. Tapahtumassa oli odotetut 60 osallistujaa. Median lisäksi he edustivat kahdentyyppisiä tahoja infrastruktuurivaikuttajia, kuten New Yorkin kaupungin edustajat ja rahoittajia, kertoo BusinessOulun venture-rahoituksen asiantuntija Ville Heikkinen.

- Oululaisten startup-yritysten energinen esittäytyminen ja ammattitaitoisuus herättivät selvästi vieraiden mielenkiinnon. Esittelimme tulevaisuuden liiketoimintaa. Se yllätti monet, että Oulussa on näin kovia juttuja, kertoo Business Oulun IT ja Nano-toimialan asiantuntija Christian Sundell illan tapahtumista.

- Liiketoimintasuhteita ja monia uusia liiketoimintamahdollisuuksia luotiin, Sundell tietää.

Myös Heikkinen koki tapahtuman energisenä, myös rahoittajakontakteja syntyi. Konsepti toimi ja sai kiitosta niin isänniltä kuin vierailtakin.
Sundell kiittää Suomen New Yorkin pääkonsulaattia ja vienninedistämisorganisaatioita, että Suomi toimii tällä tavalla yhteistyössä Oulun kanssa.
BusinessOulun toimijat saivat tapahtumasta myös arvokasta oppia toiminnasta Yhdysvalloissa.

- Vastaavissa tapahtumissa pitää jatkossa olla kutsujen kanssa aiemmin liikkeessä, jotta saadaan vieläkin enemmän relevantteja kontakteja paikalle. Rahoittajat olivat kiinnostuneempia yrityksistä. Maailman älykkäintä yhteisöä etsivän ICF-yhteisön toiminta ei niinkään kiinnostanut sijoittajia tai yrityskohderyhmää, Heikkinen pohti saatuja kokemuksia.

- Relevanttia yleisöä saadaan paikalle enemmän, kun heihin ollaan yhteydessä paikallisten kumppaneiden avulla. Verkostoon tarvitaan lisää kumppaneita, Ville Heikkinen kertoo.

Lisätietoja:

Ville Heikkinen, Asiantuntija, Venture finance specialist, 040 7507517
Christian Sundell, asiantuntija IT ja Nano, 050 368 9609
Pauliina Pikkujämsä, markkinointipäällikkö, 040 7434362

Linkit Suomen NewYorkin pääkonsulaatissa mukana olleisiin oululaisiin startup-yrityksiin:

GIN, http://www.go-gin.com/
Zef Solutions, http://www.zef.fi/en/
Wantlet, http://www.wantlet.com/
Minus Degree Mobile, http://www.minusdegree.net/
FilmMe, http://www.filmme.tv/  
Cyberlightining, http://www.cyberlightning.com/
Mobile Brain Bank, http://www.mobilebrainbank.com/
SingOn, http://www.singon.com/games/karaokegame/
TimerGPS, http://www.timergps.fi/en/

Tietoja medialle

Oulun delegaation jäsenet pitävät älypuhelintaan auki haastatteluja varten 5.-8.6.2012 aamuisin paikallista aikaa, eli Suomen aikaa klo 14.00 – 14.50, sekä heti Maailman älykkäin yhteisö gaalan tuloksen julkistuksen jälkeen 8.6.2012 arviolta klo 20.00 Suomen aikaa.

6.6.2012 klo 14.00 BusinessOulun johtaja Juha Ala-Mursulan puhe ICT TOP7 tapaamisessa (MetLife Building, between 44th and 45th Streets on Park Avenue, adjacent to Grand Central Terminal in midtown Manhattan.)
7.6.2012 klo 19:45 Kaupunginjohtaja Matti Pennasen puhe (Dibner Auditorium of the Polytechnic Institute of New York University in Brooklyn, the "Left Bank" of New York City.)
8.6.2012 klo 14:00 Intelligent Community of the Year Award Ceremony. (Steiner Studio Stage Six in the Brooklyn Navy Yard)

Oulusta paikalla ovat:

Matti Pennanen, Kaupunginjohtaja, 044 7031110
Juha Ala-Mursula, johtaja, 040 5597020
Kyösti Oikarinen, Uuden Oulun yhdistymishallituksen puheenjohtaja, 0500 681089
Mervi Tervo, kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen, 040 5947426
Pauliina Pikkujämsä, markkinointipäällikkö, 040 7434362
Outi Rouru-Kuivala, (ICF) projektipäällikkö, 044 7031637

Yhteydet kotimaassa BusinessOulussa:

Alpo Merilä, tiedotustoimittaja, 050 591 8562

Lisätietoja:

http://www.businessoulu.com/fi/uutiset-tapahtumat/uutiset/oulu-esittaytyy-lahes-viikon-ajan-new-yorkissa-icf-finaalissa.html

ICT-forumin sivut, (kirjauduttuasi avoin sivusto) lisätietoa kilpailusta ja osallistujista:
http://www.intelligentcommunity.org/index.php?src=news&srctype=detail&category=Partner%20News&refno=682

Tiedote edellisestä karsintavaiheesta 23.11.2011:
http://www.businessoulu.com/en/news-events/news/oulu-edennyt-jatkoon-maailman-alykkaiden-yhteisojen-kisassa.html

BO -tiedote in English:
http://www.businessoulu.com/en/news-events/news/archive/oulu-is-named-in-the-top-seven-of-most-intelligent-cities-in-the-world.html