Medialle - Lehdistötiedotteet ja materiaalipankki

Oululainen teko 95: Go Arcticin ilmainen oululainen elämys

Julkaistu 16.07.2015

Sata tekoa Oulusta lista täydentyy Go Arcticin ilmainen oululainen elämys -kampanjalla, joka saa tunnustuksen numero 95. Kampanja on hieno osoitus siitä, miten pienillä teoilla voi levittää hyvää mieltä ja ilmaiseksi.

Go Arctic päätti viime syksynä jakaa oululaisen elämyksen kerran kuukaudessa yhden vuoden ajan. Joka kuukausi Go Arctic tuottaa itse tai on mukana tuottamassa yhtä tapahtumaa Oulun alueella ilmaiseksi.

Ilmaisia elämyksiä on tähän mennessä päästy kokemaan muun muassa koskenlaskussa, Tietomaan tornin laskeutumisessa ja kummituskierroksella.

Kampanjaan on haastettu myös yritykset ja oululaiset. Ajatuksena on, etteivät elämykset vaadi aina isoja valmisteluja, rahaa tai hienoja varusteita vaan ne ovat kaikkien saavutettavissa.

Ilmainen elämys voi olla esimerkiksi leikkipuisto, valokuvanäyttely, koiranulkoilutuspaikka tai piknik-paikka. Kuka tahansa voi jakaa ilmaisen elämyksen Facebookissa, Twitterissä tai Instagrammissa tunnisteella #ilimanenoululainenelämys.

Tavoitteena on, että vuoden lopussa kaikilla oululaisilla on käytössä pitkä lista ilmaisia elämyksiä.

Mukaan Go Arcticin haasteeseen ovat lähteneet esimerkiksi Hotelli-ravintola Lasaretti, jonka tiloissa järjestettiin tammikuun oululainen taide-elämys audiovisuaalisena taideteoksena.

Muita kumppaneita ovat olleet Oulun seudun oppaat ry, Koiteli elää ry, Kierikkikeskus, Tietomaa ja Rautatieharrastajat ry.

Kampanja on saanut myönteistä huomiota ja esimerkiksi paikat koskiuintiin ja Tietomaan tornin laskeutumiseen täyttyivät vuorokaudessa. Kaikkiin tapahtumiin ei ole paikkarajoituksia.

Kampanja aloitettiin lokakuussa 2014. Ilmaisia tapahtumia on vielä tulossa elo-, syys- ja lokakuussa. Syksyllä järjestetään ainakin yksi perheille suunnattu ilmaistapahtuma.

Kampanjan vuosi päättyy Valoa Koiteli! -tapahtumaan marraskuussa.

Lisätiedot:
Sirpa Eskola, myyntipäällikkö, tapahtumatuottaja Go Arctic Oy, 040 868 1278, sirpa.eskola(at)goarctic.fi

Tutustu tähän ja muihin valittuihin tekoihin osoitteessa http://100tekoa.oulu.com/category/teot/