Medialle - Lehdistötiedotteet ja materiaalipankki

Oulu ainoana Euroopasta älykkäiden yhteisöjen kärkiseitsikkoon

Julkaistu 19.01.2012

Oulu valittiin ainoana Euroopasta jatkoon korkeasti arvostetussa maailmanlaajuisessa kilpailussa, jossa etsitään älykkäitä yhteisöjä (Intelligent Communities of the World).

Kilpailuun osallistui alun perin lähes 400 kaupunkia. Oulu valittiin 18.1. Honolulussa Havaijilla seitsemän parhaan kaupungin joukkoon ja kohti finaalia. Lopullinen voittajavalinta tehdään New Yorkissa kesäkuussa 2012. Oulu on ainoa eurooppalainen jatkoon päässyt kaupunki.

Jatkoon valitut seitsemän huippukaupunkia edustavat malliyhteisöjä, jotka toimivat menestyksellisesti niin asukkaiden arjessa kuin talouselämän kehityksessä.

Nyt finaaliin päässeiden seitsemän kaupungin joukosta valitaan kesäkuussa 2012 kaupunki, joka on parhaiten edistänyt ICT-teknologioiden hyödyntämistä paikallisesti uusien työpaikkojen ja asukkaiden palvelujen kehittämisessä. Voittajakaupunki saa arvonimen Vuoden 2012 älykäs yhteisö.

Louis Zacharilla, yksi ICF:n perustajista toteaa: ”On erittäin harvinaista, että Oulu on ensimmäisellä hakemuskaudellaan päässyt 21:n joukkoon. Se, että Oulu valittiin nyt seitsemän kärkeen, on ainutkertaista. Vastaavaa menestystarinaa ei ole tapahtunut ICF:n historiassa koskaan aikaisemmin.” Oululainen yhteistyökyky sai erityisesti huomiota.

Vuoden 2012 kilpailuteemana on Älykkäät yhteisöt innovaatioiden alustana. Kilpailussa painotetaan muun muassa alueiden langattomia yhteyksiä, väestön koulutustasoa sekä koulutustarpeisiin reagointia, digiyhteisön laaja-alaisuutta ja edistyksellisiä julkisen sektorin sähköisiä palveluja.

Oulun valintaan vaikutti se, että Oululla on kaikki viisi osa-aluetta erittäin vahvoja. Kansainvälinen arvioitsijaryhmä mainitsi arvioinnissaan erityisesti oululaisen hyvin organisoidun yhteistyön, jossa pienet ja suuret yritykset yhdessä kehittävät ja tarjoavat palveluita. Finaaliin pääsy tarkoittaa sitä, että kevään aikana Ouluun tullaan paikan päälle arvioimaan ja tutustumaan Oulun antiin.

Muut eurooppalaiset kakkosvaiheeseen, mutta eivät jatkoon, päässet kaupungit olivat Espanjan Barcelona, Saksan Frankfurt ja Kreikan Heraklion. Viime vuosina voittajia ovat olleet mm. Singapore ja New York. Oulun hakemuksen tekivät yhteistyössä kaupungin Innovaatiot ja markkinointi -ryhmä, BusinessOulu ja CIE (Center for Internet Excellence).

Muut loppukilpailuun valitut kaupungit ovat:

Austin, Texas, USA.
Quebec City, Quebec, Kanada.
Riverside, California, USA.
Saint John, New Brunswick, Kanada.
Stratford, Ontario, Kanada.
Taichung City, Taiwan

Lisätiedot:

Pauliina Pikkujämsä, Markkinointipäällikkö BusinessOulu
+358407434362

Outi-Rouru Kuivala, Projektipäällikkö, Oulun Kaupunki
Mobile +358 44 703 1637

 
ICT-forumin sivut, lisätietoa kilpailusta ja osallistujista