Medialle - Lehdistötiedotteet ja materiaalipankki

Myyntipäälliköt pitämässä lupauksensa 70 uudesta työpaikasta - Kansainvälistyminen hyvässä vauhdissa

Julkaistu 10.03.2015

Oulussa perustettu Suomen Myyntipäälliköt Oy lupasi rohkeasti viime syyskuun puolivälissä luoda seuraavan vuoden periodilla 70 uutta työpaikkaa Ouluun. Toimitusjohtaja Esa Kortetjärven mukaan lupaus on pitänyt, ja kansainvälistymishanke on tuonut oman mausteensa yrityksen kehitykseen.

”Olemme työllistäneet tähän mennessä parikymmentä uutta työntekijää Oulun toimipisteessämme. Luotan, että pystymme pitämään lupauksemme syyskuun puoliväliin mennessä. Oulun lisäksi meillä on toimipisteet Helsingissä, Tampereella ja Turussa”, kertoo Kortetjärvi.

”Olemme myös käynnistäneet kansainvälistymishankkeen, sillä tavoitteemme on laajentua Norjaan, Ruotsiin, Tanskaan ja Saksaan. Olemme avanneet toimipisteen Espanjassa Fuengirolassa, jossa palveluksessamme työskentelee yhteensä 14 suomalaista ja ruotsalaista myynnin ammattilaista. Kokemuksemme Fuengirolan toimipisteestä ovat olleet erinomaisia, ja olemme vieneet mukanamme sekä työkulttuurin että tekniikan. Fuengirola on alku kansainväliselle osastollemme”, jatkaa Kortetjärvi.

Kovia kokeneiden kavereiden menestystarina kantaa

Kortetjärven mukaan Myyntipäälliköiden kasvu perustuu erikoistumiseen, kilpailukykyyn ja laatuun. Myyntipäälliköiden menestyskonsepti on loppujen lopuksi yksinkertainen, sillä avainasemassa ovat kokeneet työntekijät, jotka ovat samalla tasolla asiakkaan kanssa.

"Olemme etsineet palvelukseemme kokeneita ammattilaisia, jotka ovat nähneet yritys- ja työelämää sisältäpäin. Meidän toimintamallissamme menestymään pystyvät myös sellaiset ihmiset, jotka ovat joskus epäonnistuneet työelämässä. Kokemuksensa pohjalta he tietävät, mitä virheitä asiakkaan suhteen ei kannata tehdä. Jenkeissähän sanotaan, että ennen konkurssia ihminen ei tiedä yrittämisestä mitään. Haluamme antaa sen kuuluisan toisen mahdollisuuden", kertoo Kortetjärvi.

Kortetjärvi korostaa, että asiakkaat arvostavat kokeneita ammattilaisia. Myyntipäälliköiden asiantuntijat pystyvät tasavertaisessa keskustelussa asiakkaan kanssa selvittämään kiinnostuksen tapaamiselle. Näin pystymme varmistamaan, että tapaamisten laatu pysyy asiakkaidemme vaatimalla tasolla.

”Suomen Myyntipäälliköt Oy on uusasiakashankintaan keskittynyt asiantuntijaorganisaatio. Olemme haluttu yhteistyökumppani, sillä on oikeasti merkitystä kuka asiakastapaamisia sopii. Meillä on tarkka sisäinen laadunvalvonta, jonka ansiosta pystymme kehittymään koko ajan.”, vakuuttaa Kortetjärvi.

Lisätietoja:

Esa Kortetjärvi, puh. 040 733 64 49, email: esa.kortetjarvi(at)myyntipaallikot.fi

Suomen Myyntipäälliköt Oy keskittyy laadukkaiden asiakastapaamisten tuottamiseen.
Vahvuutemme on alalle poikkeuksellisessa työntekijäprofiilissa. Kaikki työntekijämme ovat kokeneita ammattilaisia, joiden motivaationa on vahva asiakaslupaus TAATUSTI ENEMMÄN MYYNTIÄ.
Asiakaslupauksemme ansiosta meillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin onnistua asiakkaamme myynnin lisäämisessä. Tulemme pitämään lupauksemme!